sunnuntai 17. elokuuta 2014

Maailman parhaat koirat

Viime lauantaina kisailtiin parinkymmenen tuhannen muun koiran kanssa Helsingin Messukeskuksessa. Shiboja oli ilmoitettu huikeat 125 kappaletta. Meidän tiimistä oli mukana Helmin pennut Pörri, Yumi ja Navi junioriluokassa ja Aata valioissa. Lisäksi olin saanut päähänpiston ilmoittaa mukaan kasvattajaluokan (kun sen poikkeuksellisesti sai kokoon kolmestakin kasvatista) ja Pörrin ja Navin yhdessä pariluokkaan!

Auton rattiin hyppäsin aamukuudelta ja shibojen arvostelu alkoi heti yhdeksältä. Ruuhkassa sai taas istua jonkin aikaa, mutta onneksi oli Lohjalta matkaan poimittu Elisa (jolle kuuluu kiitos myös valokuvauksesta!) seurana ja yhdeksäksi ehdittiin kehän laidalle. Australialainen shibakasvattaja Andrew Burt tuomaroi tehokkaasti, mutta kehä jatkui silti lähes kolmeen asti iltapäivällä. Päivä oli tosi kiva! Shibaihmiset olivat koonneet herkkupöydän kehän viereen ja tuli nähtyä monenmontaa kansainvälistäkin tuttua, muun muassa Tiukun ja Helmin sekä Aatan kasvattajat.

Pörri on upee lyhyessäkin turkissa :)
Junnu-uroksia oli sen verran paljon, että Mari ja Pörri ehti hyvin posettaa omaa vuoroa odotellessa
Wenjun ja Yumi esiintyi kuin vanhat kehäketut! Yumin turkki alkoi vaan kirjaimellisesti rakoilla.


Ja Jaana ja Navi esiintyivät yhtä upeesti kuin aina.
Tulostenkaan puolesta päivä ei ollut ollenkaan huonompi; suuressa kilpailussa Pörri pärjäsi upeasti saaden ERIn ja sijoittuen junnu-uroksissa neljänneksi. Siis maailman 4. paras shibajuniori! :D Yumi ja Navi esiintyivät hienosti saaden EH:t monen muun junnunartun tapaan. Aata loisti tuttuun tapaan valiokehässä ja pisti itsestään vielä pykälän lisää vaihdetta kun päästiin tositoimiin, enkä voisi olla Aatan käytökseen tyytyväisempi. Sitä on vaan upea handlata! Kovassa kilpailussa Aatalle Pörrin tapaan ERInomainen.



Kuva: Katja Pesonen
Jännin osuus olikin sitten ehkä vielä kasvattajaluokka, johon mentiin siis sisaruskolmikon voimin sekä pariluokka Pörrin ja Navin kanssa. Saattaa kuulostaa hölmöltä, mutta pentujen hieno käytös, hyvä arvostelu, toinen sija ja kunniapalkinto kasvattajaluokasta sai mut pakahtumaan ylpeydestä! Aika paljon on valvottu öitä, ajettu kilometrejä ja jännitetty sitä, mitä siitä omasta visiosta lopulta tulee aikaan. Kasvattajauraa ei vielä ole pitkään takana, mutta silti eka kasvattajaryhmä siis kunnialla läpi ja vieläpä Maailmanvoittajassa :) Ylpeä saa olla myös Pörristä ja Navista pariluokassa, harjoituksen määrä oli olematon ja viidestä parista sijoitus oli lopulta toinen! Kyseessä vieläpä juniorikoirat ja kukin hiukan huonossa turkissa, joten tasoitustakin annettiin. 






Neljä kuvaa yllä: Katja Pesonen


Kuva: Katja Pesonen

Vaikka tittelit menivät ulkomaille, kovassa joukossa ja suomalaisiin verraten meidän porukan menestys oli ihan kiitettävää. Ja niinhän se menee, että oma koira, paras koira - ja sama pätee omiin kasvatteihin! <3 Kiitos aktiivisille omistajille!

4 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon hyvästä menestyksestä!

    Harmi että lauantai ei yhtään sopinut aikatauluihin, olisi ollut mukava tulla katselemaan.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Henna! :) Harmi, harvinaisen paljon shiboja olisi kerralla nähnyt.

    VastaaPoista
  3. Onneksi olkoon!! :) Me oltiin miehen kanssa paikalla ihailemassa shiboja, muttei tohdittu tulla siinä tohinan keskellä moikkaamaan vaikka tunnistinkin sinut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Ens kerralla rohkeesti vaan nappaamaan hih(n)asta :)

      Poista