Eka kerta Kajjaanissa

Meippä kävi alkuviikosta työreissulla Kajaanissa! Uuden työn tiimoilta, nimittäin. Virallisesti aloitan Pöllölaaksossa vasta tulevana maanantaina, mutta ennakkoon mahdollistunut päivän komennus Kajaaniin tarkoitti kuitenkin sitä, että pääsin moikkaamaan edelliskesän pentueen hurmaavaa Nuka-jäbää (Mirai No Sorairo). 

Oli metsäilyä ja sightseenia. Oli (paljon) ruokaa ja juuri sopivasti rentoa höpöttelyä. Oli hyvät yöunet ja erittäin hyvin passattu aamupala. Oli supersuloinen Nuka ja supermukava Sara. Kiitos! <3

Visiting Nuka! 😍 #eräjormat #miraino #kajaani #forest #vacation #sunset #summer #dogsofinstagram #dogcorner #shibastagram #shiba #shibainu #dog #instadog #dogegram

Kuva, jonka Mirai No Shibas (@mirainoshibas) julkaisi 23. 05ta 2016 klo 12.53 PDT

Ja hei muuten. Vilkaiskaapa, mitä Sara kirjoitti blogiinsa tovi sitten otsikolla "Harrastuspohdintaa". 

Päivääkään en ole katunut harrastuksiin mukaan lähtemistä, mutta tiedän satavarmasti, että katuisin jos en olisi uskaltanut edes yrittää. Kantapään kautta on tullut opittua se, ettei menestys ole tärkeintä! Tärkeintä on, että osaa pitää hauskaa ja saada niitä onnistumisen hetkiä niin koiralle kuin itsellekin :) 

Myönnän, että itsekin kyseenalaistin harrastamisen mahdolliset hyödyt. Että eihän siitä nyt muka NIIN suurta hyötyä voi olla... Voi kuulkaa, on siitä!

Lue koko bloggaus täältä - ja ota mallia! Tässä yhtälössä voittaa sekä koira että omistaja. Jo nyt Saran ja Nukan menosta niiiin näkee, että kaksikko pelaa yhteen just eikä melkeen. 

Parhaassa iässä

Arvatkaapa mitä? Kohta on tiedossa pentujuttuja. Ja paljon lisää pentujuttuja. Pentukuvia, pennuntuoksua, pentulaatikon elämää. Jee!

Ennen sitä ehditään kuitenkin puhua vähän mummo- ja pappakoirista. Niihin koko koiranomistajuus mun mielestä kulminoituu - elämä rullaa eteenpäin milloin mihinkin suuntaan, mutta oma koira kasvaa ja kulkee mukana. Ensin pienestä pennusta kasvaa riiviömäinen juniori, sitten pikkuhiljaa aikuinen. Lopulta korvien takaa alkaa karva vähän harmaantumaan ja saattaa vauhtikin (vähän) tasaantua. Yhteiset rutiinit nitovat yhteen ja luottamus kasvaa. Ei ole mitään parempaa, kuin oma aikuinen koira, joka toimii kuin ajatus. Oma koira, jonka eleistä ja kujeista suunnilleen tietää, mitä on milloinkin tuloillaan. Ihmisen paras ystävä, parhaassa iässä päivä toisensa jälkeen.

Tiuku täyttää syksyllä 8 vuotta ja tuntuu ihan uskomattomalta, että siitä oon niin kauan kun pikkupirpana tuli laivalla Ruotsista ja mun mukana Vaasaan asumaan. Tiukun kanssa on sattunut ja tapahtunut, ja tänäänkin pitkän aamulenkin päätteeksi rouva aiheutti hieman sydämentykytyksiä kiskaistessaan itsensä hihnan kanssa vapaaksi hepulin huumassa. (Kyseessähän oli vasta kyseisen lenkin kolmas hepuli.) 

Mulla ei tietenkään ollut mitään herkkuja mukana, ja Tiukun virnistävästä ilmeestä näki, että ihan heti ei ole kiire takaisin hallintaan. Autot ja ratikka huristi ihan lähistöllä puiston reunalla, ja hetken sain mielessäni miettiä, että voi tuota tolloa koiraa taas. Tiukua kun ei paljon liikenne tai liukkaudet huoleta kun hepuli on tuloillaan. Lopulta tilanne ratkesi: Tiuku ei lähtenyt karkuun kun menin sitä hakemaan. Pari ohikulkijaa rouva ehti kuitenkin haukkua ja Helmi piti ensin viedä sivummalle puuhun kiinni. Tiuku nimittäin osoitti pyllynheilutuseleitä jo kaukaa, kun vähänkin lähdin lähestymään Helmi mukanani Tiukua kohti. Onneksi vireän rouvan jekut ovat jo tuttuja, joten selvisin säikähdyksellä ja hetken kiinnioton taktiikkatuumailulla. 

Aiheeseen liittyen haluaisin myös heittää kaikille blogin lukijoille haasteen: Käykäähän osallistumassa lemmikin arvokkaaseen ikääntymiseen liittyvään kuvaparikisaan osoitteessa lemmikinkotiapteekki.fi. Mulla on oma lehmä ojassa, kun olen ko. kampanjassa työni puolesta mukana, mutta ei se silti muuta sitä, että sydän sulaa, kun selailee noita osallistuneita kuvia. Jotenkin vaan niin sympaattista nähdä kuvin, miten lemmikki on muuttunut pienestä isoksi, mutta persoona pysyy mukana. 

Tiuku 10vko ja Tiuku 5v. 

 

Tältä päivältä ois varmasti saanut kolmannen vastaavan samanlaisen otoksen. ;)

Helatorstai ja Helsinki

Eilisestä vapaapäivästä otettiin ilo irti - pidettiin pienimuotoista Mirai No -miittiä kotosalla. Keli suosi ja kippurat painelivat pihalla. Kiitos kaikille, oli kiva nähdä teitä ja koiria!

Hymyilyttää

Aata, Gin, Yumi, Mai ja Pörri

Tiuku

Gintsu!

Aata ja Gin

Helmi

Dazu, Mai ja Pörri

Helmi

Mai ja Gin

Mai - Fumikon siskontyttö

Gin 7kk

Pörri

Yumi

Gin

Gin ja näyttelyharjoittelua

Kerjurit Pörri, Mai, Ilo, Yumi ja pyllistelevä Gin

Isoja uutisiakin on kerrottavana: kamat on meinaan jo pakattu ja parin viikon päässä häämöttää muutto Helsinkiin. Vaikka firma ei vaihdu, työkuviot nyt sitten vievät kuin vievätkin kehäkolmosen sisäpuolelle. Tiukun ja Helmin kanssa meistä tulee siis stadilaisia. Muutetaan Alppilaan (ei Pasilaan, kuten eilen opin - kiitos vaan vieraille opastuksesta ;) ja vaikka Turusta onkin haikea lähteä, innolla kohti uusia haasteita ja hoodeja! 

Pistäkäähän kaikki helsinkiläiset korvan taa, että saa kysyä lenkille ja lähteä esittelemään parhaita mestoja. Paikalliselle koirahoitajalle tulee myös luultavasti olemaan tarvetta silloin tällöin: jos lukijoista löytyy innokkaita, ilmiantakaahan itsenne!

Kiihdytysnäytteitä

Edellisviikonloppuna meillä oli pienimuotoinen sukukokous. 

Aamupäivä vierähti ensilumessa pihalla spurttaillessa! :)

Kuvissa pojat Laku aka Gin ja Toffee aka Heikki 6 viikkoa, iskä Hannes, eno Ilo ja äiskä Aata :)

Pirren pulinat

 Haudihau, jo oli aikakin päästä mut ääneen. Miks pojat pääsi eka? Mun vika viikko mamman ja varamamman kanssa kolmistaan oli aika huba! Melkein heti kun veikka oli lähtenyt, mä pääsin pyöräkyydillä (olipa muuten tuulista menoa!) seuraaman ihmisten hiekkalaatikkopalloleikkejä ja syömään makkaraa! Opin, että grillaus on tosi jees harrastus. Katotaan vaan niin musta tulee vielä isona oikein hyvä grillausseuralainen. Mun ei tarvinnu ees kerjätä, kun sitä makkaraa sai ihan vaan ku tallusteli ympäriinsä. Välillä söin ruohoakin. Yritin myös maistella omatoimisesti juomia kun niitä sattui lojumaan nurmikolla, sellaset tölkit oli aika kivoja kaadettaviakin oikeastaan. Välillä taas piti ottaa lepiä, aamulla oli veikan kanssa ollut niin kovat painit, etten ihan koko ajan jaksanu touhuta. Olin kyllä niin suosittu, että matte sai jopa treffikutsun! Se vaan epäili, että treffikutsu oli vaan mun ansiota, joten väisti tilanteen kohteliaasti perustellen että mun vikalla Vaasa-viikolla ei kuulemma ois enää ehtiny ketään treffailemaan. Höhö :-)

Sunnuntai olikin sitten taas kiva päivä! Huh hellettä, samoi matte, ja ensin lähdettiin tyttöjen kanssa rantaravintolan terassille. Mukana oli uusia kavereita, Nella ja Blanca, jälkimmäinen oli vähän kireenä mulle, mut välillä koitin kuitenkin testailla joko se ois leppyny. Tarpeeksi paistateltuamme lähdettiin sitten jonnekin ihan metsän keskelle kallioille veden ääreen. Mä en paljon vettä päässyt läheltä tutkimaan, mutta hauskalta näytti, seurattiin tosi tarkkana ettei matte huku. 

Uimavahdit

Kiirettä piti paitsi viikonloppuna, myös alkuviikosta. Pääsin taas sinne agilityyn ja kauhean kivaa oli. Eka tosin piti odotella siellä auto takaosassa, kun matten piti kuulemma opettaa muitakin koiria. Mä odotin ihan nätisti, mutta varaäipällä tuntu olevan kauhea hinku pois, sen mielestä matten ei kyllä tarttis muiden kanssa touhuta ollenkaan? Äippien kanssa meillä oli kyllä hyviä lenkkejä ja leikkejä pitkin viikkoa, tosin välillä oli ihan epistä kun multa varastettiin ihan itte löytämäni aarteet.

Torstaina äipät ei sitten ees päässytkään mukaan, kun kävin puistoilemassa Lilon kanssa. Se on se koira hassun tuuhealla ja värikkäällä kampauksella, veli kertoikin tapaamisesta jo aiemmin. Aika jees tyyppi. Ensin keskityin enemmän pelleilemään Lilon maten Alexian kanssa ja puremaan sitä nenästä, niinkuin viimeksikin tehtiin, mutta sitten ehdin keskittyä Liloonkin. Tassulla läiskiminen on aika hauskaa, olin kuulemma ihan ylisöpö! Ainahan mä oon!

Muo katsellessa hymyilyttää väkisin!

Perjantai olikin sitten taas matkustuspäivä. Oon kuulemma tosi reipas autoilija, yhtään en inissyt tai valittanut ja Parkanossa pysähtyessäkin ulkoilin ihan kiltisti vaikkei mulla ollu ees hihnaa ku matte oli hukannut sen tavarapaljouteen hetkeksi. Lopulta selvisi, että mun matkan päätepiste olikin jo Tampereella. Olin tosi reipas tyttö ekana iltana ja uudessa kodissa pistin melkein heti hepuliksi. Patiolla oli huippua möyriä mullassa :)

Semmoinen oli mun viikko, nyt mennään jo seuraavaa ja uutta opitaan koko ajan.
Korvat rullalla Tampereen huudien valloitukseen!

T: Leijonasisko Pirrepirpana aka Kira