Vuoden shibat ja rallytokon kurssisuositus

Vuoden shiba -kasvattajakisassa tuli jo toistamiseen hopeaa, ei hullummin! Olen tosi iloinen tästä tuloksesta, kun näyttelykäyntien määrä on ollut (jälleen) aika maltillinen. Listasinkin vuoden näyttelykohokohtia jo omaan postaukseensa, joten ei niistä sen enää enempää, mutta kaunis kiitos kaikille kasvattejani kehissä kirittäneille 😗

Rallytoko-postailut ovat jääneet blogissa toistaiseksi pariin kertaan, mutta nyt lisää! Helmin kanssa startattiin uusi vuosi nimittäin nimenomaan rallytokokurssilla. Käytiin koirakoulu Kompassissa ns. ratakurssilla, jossa treenattiin ALO-luokan ratoja kisanomaisesti ja koutsi Satulle kyllä isot pisteet shiballe sopivasta valmennustyylistä. Eka kerta meni Helmillä vähän uutta ympäristöä ihmetellessä, mutta silloinkin Satu onnistui palauttamaan mieleeni, miten tehdä oikea-aikaista palkkausta erityisesti seuraamisen kehittämiseksi. Oli hienoa huomata, miten nopeasti palkkausmetodit purivat Helmiin ja löydettiin selvästi uutta otetta seuruutreenauksiin. Itse ALO-luokan liikkeissä ei Helmin kanssa ole mitään isompia haasteita, viime kevään ja kesän treenit niiden osalta tuntuivat olevan vielä tutusti shiban vahvassa muistissa. Täytyypä katsoa, mikä kurssi seuraavaksi napataan! Voin kyllä suositella tuollaista rallytokon ratatreenikurssia lämpimästi, pääsee testaamaan omaa ja koiran suorittamisen tasoa, mutta toisaalta halutessaan myös treenaamaan yksittäisiä haasteita.

Harrastuksiin liittyen täytyy myös hehkuttaa tuota Helmin tytärtä Navia. On tainnut jäädä täällä mainitsematta, että Navi ja Jaana pärjäsivät tokon piirimestaruuskisoissa syksyllä hienosti ja saivat jo toisen ykköstuloksen avoimesta luokasta. Pian siis VOIvottelua kohti! Agilityn puolella Navin ei puolestaan tarvitse enää kirmata ylintä luokkaa kohti, sillä menolippu sinne tuli jo muutama viikko takaperin. Hiphiphurraa!

Navi on siis superkiltti ja iloinen, toistaiseksi koko ikänsä terveenä pysynyt pieni shiba, joka on moninkertainen näyttelymenestyjä, kisaa agilityn kolmosissa, saavuttanee tokossa TK2-tittelinsä kohtapuolin (ellei hyppää jo VOI-luokkaan) ja on kaikenhuipuksi äiti kolmelle tosi kivalle ja jo nätiksikin kehutulle shibalapselle. Harrastusmenestys vaatii tietysti ahkeran ja osaavan ohjaajan, josta kaikki kunnia Jaanalle, mutta silti en voi välttyä ajatukselta, että tulenkohan koskaan kasvattamaan toista samanmoista shibaa. Navissa oli jotain tosi spessua jo ihan pienenä 😍

Vuoden shiba -tuloksiin (jotka löydät shibayhdistyksen sivuilta) vielä palatakseni, Navista tulikin tänä vuonna kautta historiain ensimmäinen shiba, joka kruunattiin sekä Vuoden tokoshibaksi että Vuoden agilityshibaksi. 

 

 Tyylinäyte 5 viikkoiselta Navilta 😉

Rallytokokärpänen

Dodiin, rallytokon alkeiskurssi Showhau:lla on ohi. Kurssi oli hyvä: Ohjaaja antoi toimivia vinkkejä ja ryhmäkoko oli varsin maltillinen. Varsin ylpeänä nyt kerronkin, että jatkoimme Marin ja Pörrin kanssa jopa heti tällä viikolla treenausta omatoimitreenauksen muodossa. Pimeydestä ja kurasta huolimatta siis viime tiistai-iltakin pyhitettiin rallytokolle. Tehtiin radanpätkää läheisen koulun kentällä. Tiukukin pääsi taas rallytokoilemaan ja sitä oltiin niin tomerana, että!

Kaiken kaikkiaan vaikuttaa siltä, että laji on jopa hiukan vienyt mukanaan. Rallytokossa on ehkä parasta se, että siinä on sopivasti vaihtelua ja mukavasti onnistumisen elämyksiä. Ylempien luokkienkin kyltit kuulostavat aika hauskalta. Ja treenaus on helppoa: rakentaa vaan radan vaikka vähän sitä mukaillen, miten laminoidut kyltit nyt ovat sattuneet järjestykseen, ja sitten vaan liikkeelle. 

Viimeisellä kahdella kurssikerralla ei tullut vastaan mitään ihan mahdottoman vaikeita kylttejä, joten oikeastaan mun ja Helmin treenilistalla on palkaamattoman seuruun ja eteen (suorana) istumisen vahvistamisen lisäksi vain jo viimeksikin mainitsemani kyltit: 

Näistä molemmista istu-versio on toki haasteellinen myös, mutta ilman istumista sivulle kyltit ovat meille kaikkein vaikeimmat. Helmille ei siis ole koskaan opetettu viereentuloa takakautta, mutta nyt sellainen tarvitaan. Pitäisiköhän tässä olla käsky "takaa"? Agilityssa on tullut käytettyä "kierrä"-huudahduksia jonkin verran. Tötsää tässäkin lajissa koira pääsee jossain kohtaa kai kiertämään tai ainakin lähestymään, joten loogisinta voisi olla ottaa tälle oma käsky. 

Vikalla kurssikerralla jo testailtiinkin, että takaakierto etenee hyvin niin, että noin joka kolmas kerta nakki ei lennä avuksi kiertoon lähtiessä. Pari onnistunutta toistoa lentävällä nakilla ja sitten yksi ilman, niin se yksi menee oikein hyvin. Käsiapuja kun lajissa kerran saa käyttää, niin ei haittaa liioitella takaakiertoon ohjaavaa elettä. Takaa sivulletuloa ja vasenta täyskäännöstä pitäisi lisäksi samalla varmaan harjoitella niin, ettei ohjaaja sotkeudu hihnaan. 

Seuraamisen treenaaminen on varmaan se vaikein asia, mutta kehujen käyttäminen sekä tieto siitä, että seuruun ei tarvitse olla yhtä tiivis kuin tokossa, helpottaa kuitenkin mukavasti. Tekosyyt alkaa olla siis jo aika vähissä, joten nyt vaan viikottain treeniä. Jospa sillä rohkaistuisi niin, että joskus kevät-kesällä voisi vaikka kisakenttiäkin harkita :)

Tokavikan kurssikerran vierailijatähti Mio sekä vakkaritreenailijat Pörri ja Helmi

Rallytokoa shiban kanssa

Ilmoittauduttiin pitkästä aikaa kurssille, nimittäin rallytokokurssille! Ilmoittautumisen kynnystä helpotti se, että Mari ja (Helmin poika) Pörri lähtivät kanssamme yhdessä tuumin ihmettelemään rallytokon alkeiden maailmaa. Kurssia on nyt kolme kertaa takana ja vielä pari kertaa edessä. Eniten on yllättänyt se, miten vaikeaa on muistaa a) kaikkien kylttien tarkka suoritustapa ja b) se, että käsiapuja saa käyttää. Vanha tokoharrastaja sisälläni soimaa joka kerta, kun kädet viuhuvat ja kroppa kääntyilee, vaikka elekieli rallytokossa tuntuu olevan melkeinpä ihan suotavaa..

Oman lisämausteensa kurssiin on tuonut Tiuku, joka pääsi kahdelle ensimmäiselle kerralle tuuraamaan Helmiä. Helmi nimittäin aloitti juoksun juuri viikko ennen kurssin alkua. No, tämä oli odotettavissa ja oikeastaan oli ihan virkistävää käydä Tiukun kanssa piiiiitkästä treenailemassa jotain muuta kuin agilitya. Tiukulla ei ole ikinä ollut turhan vakava ote mihinkään, joten tottelevaisuudenkin suhteen neiti on (ja on aina ollut) varsin huoleton. Tiuku kyllä tietää, osaa ja osallistuu, mutta mielellään keksii ihan itse temppuja, joita tehdään ja leikkii yhtäkkiä kuuroa (samalla kuitenkin nakkia tuijottaen), kun häneltä pyytää jotakin tylsää tai samaa asiaa liian monta kertaa. Ilmeisesti kaikenlaiset kieput, pomput, kierrot ja luoksetulot ovat kivoja, mutta jäävät ja täsmälliset liikkeet sitten mielellään ihan muiden heiniä. No, hauskaa meillä kumminkin on ollut!

Rallytokon kyltit löytyvät täältä. Alokasluokasta löytyy 30 kylttiä, joista vielä on reilut kymmenen kurssilla läpikäymättä. Vaikeinta tähän menneessä on ehkä ollut tuo näpsäkkä eteenistuminen, sitä kun kummallekaan koiristani ei ole koskaan opetettu. Edestä istumasta takakautta sivulle ja varsinkin täyskäännös niin, että koira kiertää ns. ohjaajan takaa, ovat vähän vielä hakusessa. Helmin kanssa saattaa tulla myös haasteita siinä, ettei aina sivulle tullessa istuta. Tiuku puolestaan on sivulla seisomisessa ihan luonnonlahjakkuus, koska harvemmin jaksaa siihen istua jos ei erikseen asiaa pyydetä :D

Tällä kolmen kurssikerran kokemuksella rallytoko on mielestäni jännä (ja osittain hieman epälooginenkin) yhdistelmä tarkkaa ja ei-niin-tarkkaa työskentelyä, mutta hienoa lajissa on käsiapujen ja kehujen salliminen. Arkielämässä käsiavut ovat kuitenkin ihan yhtä toimivia kuin äänikäskytkin ja miksipä koiran kehumista nyt pitäisi niin kovasti rajoittaa. Käskyjen toistamista sen sijaan en lähtisi rallyharrastajanakaan kovasti harjoittamaan, koska ääniavun/käsimerkin toistamiseen jää äkkiä jumiin. Joka tapauksessa, rallytoko on kuitenkin laji, jonka harrastaminen sopii rodulle kuin rodulle. Kylttien opettelu on varmasti hyödyllistä jo koiran perustottelevaisuutta ajatellen ja saapa omistajakin kylttejä muistellessa vähän aivojumppaa. 

Eli tällä kokemuksella uskallan suositella! Kuka siellä on jo kokeillut?

PS. Perinteisen tottelevaisuuden puolelta saatiin hehkutettavaa, kun Jaana ja Navi (FI MVA V-14 TK1 Mirai No Ayumi Akai) nappasivat ykköstuloksen tokon avoimesta luokasta! Jihuu! 

Arkistojen aarteita: Voiko shiban kanssa harrastaa? (3/2013)

Julkaistu alunperin: Kolumni Shibasanomissa 3/2013, kirjoitettu elokuussa 2013.

FIN MVA TK1 Isomus Miryoku "Iitu"

 

Voiko shiban kanssa harrastaa?

Shiba herättää hurmaavalla olemuksellaan huomiota monissa eri tilanteissa. Joskus saa kyllästymiseen asti kertoa, mikä rotu oikein on kyseessä. Erityisen paljon huomiota rodun edustajan kanssa saa harrastuspiireissä – ilmiön olen todennut ainakin agilitykisoissa ja tokokokeissa. Sen lisäksi, että yleensä yleisöstä löytyy kyselijöitä ja rapsuttelijoita, monesti myös tuomarit intoutuvat kehaisemaan tarkkaavaisia pikkukettuja. Monet eivät ole nähneet rotua aiemmin mukana kisakentillä.

Toisinaan saan suoranaisia hämmästelyjä osakseni, koska harrastan ja peräti kilpailen enemmän tai vähemmän aktiivisesti tällaisen rodun kanssa. ”Eivätkö ne olekaan hirveän itsepäisiä, vaikeita ja aggressiivisia?” Shiban maine ei valitettavasti ole aina ihan parhaimmasta päästä. Luonteet ovat kehittyneet viime vuosina mm. avoimempaan suuntaan, mutta silti sitkeässä elää käsitys, että shiba on kovin haastava rotu ja sen kanssa on turha haaveilla harrastuksista. No, ei sitä haaveilemalla tuloksia tulekaan.

Ymmärrän toki, ettei shiba ole harrastuslajeista kiinnostuneelle pennunostajalle useinkaan ykkösvalinta ja parempikin niin. Mutta väitän, että shiballa on nopeana oppijana, monipuolisena sekä keskikokoisena ja terveenä rotuna mitä mainioimmat mahdollisuudet monissa eri harrastuslajeissa - kunhan omistajalla riittää intoa ja halua panostaa koulutuksen laatuun. Omalle koiralle löytyy lempilaji vain rohkeasti kokeilemalla! Kenties joka koiran kanssa ei ole mahdollisuuksia ihan arvokisatasolle asti, mutta kaikki yhdessä harrastaminen syventää omistajan ja koiran suhdetta. Hyvien tulosten saavuttaminen ensimmäisistä luokista ei ole mikään mahdottomuus. Ei ainakaan, jos koulutukseen panostetaan alusta asti pitäen mukana positiivista, yritteliästä ja ennakkoluulotonta asennetta. Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa. Kyllä se vanhakin koira oppii uusia temppuja, vaikka sanonta taitaa toisin väittääkin.

Vuosi 2012, Tiuku 4 vuotta ja Suomen ensimmäinen shiban saavuttama agility-SERT

Shibaa ei toki voi kouluttaa samalla tavalla kuin paimen- tai palveluskoiraa. Työkoirarotujen kanssa voi tehdä toistoja ohjaajan tekemisten harjoittamiseksi, mutta shiban kanssa tulee suunnitella ensin ja toimia vasta sitten. Pari laadukasta suorituskertaa, joissa toimit itse oikein – ja tadaa, shibasi osaa jo! Omalle koiralle sopivan motivointikeinon löytäminen on myös olennaisessa osassa. Vaihtoehtoja motivointiin on lukuisia. Kokemukseni mukaan kannattaa pyrkiä pitämään palkkausrepertuaarissa mukana mahdollisimman monta eri keinoa, vahvistaa ja hyödyntää kaikkia koiran sisäsyntyisiä viettejä. Monella taitaa olla se harhaluulo, että ns. harrastuskoirarotujen ohjaajat eivät koskaan joudu kilpailemaan koiran mielenkiinnosta ja hakemaan sopivaa palkkauskeinoa. Kyllä joutuvat.

Shiban kanssa voi itseasiassa päästä monessa mielessä aika helpolla kun tehdään vertailua vaikka räksyttäviin terriereihin tai ohjaajan helmoissa roikkuviin sheltteihin. Itsenäinen shiba suorastaan nauttii saadessaan irrota suorittamaan agiltyestettä kauemmas ohjaajasta. Toisaalta tokossa kippurahäntää ei ollenkaan hetkauta jäädä makaamaan paikoilleen ohjaajan poistuessa kauemmas eikä sille tulisi mielenkään räksyttää noutokapulan perään. ”Shibamaisia etuja” on monia muitakin.

Kun pentukurssilla vieressä innokas noutajapentu keskittyy omistajaansa kadehdittavan täydellisesti ja oma shiba senkun nuuskuttaa ruohotupsua lukuisista huhuiluistasi huolimatta, on helppo lyödä hanskat tiskiin ja päättää ”keskittyä kotikoulutukseen”. Tuudittautua ajatukseen, että vika on rodussa. 

Ettei vain olisi kyse ennemminkin ihan omasta laiskuudestasi?

Eka kerta Kajjaanissa

Meippä kävi alkuviikosta työreissulla Kajaanissa! Uuden työn tiimoilta, nimittäin. Virallisesti aloitan Pöllölaaksossa vasta tulevana maanantaina, mutta ennakkoon mahdollistunut päivän komennus Kajaaniin tarkoitti kuitenkin sitä, että pääsin moikkaamaan edelliskesän pentueen hurmaavaa Nuka-jäbää (Mirai No Sorairo). 

Oli metsäilyä ja sightseenia. Oli (paljon) ruokaa ja juuri sopivasti rentoa höpöttelyä. Oli hyvät yöunet ja erittäin hyvin passattu aamupala. Oli supersuloinen Nuka ja supermukava Sara. Kiitos! <3

Visiting Nuka! 😍 #eräjormat #miraino #kajaani #forest #vacation #sunset #summer #dogsofinstagram #dogcorner #shibastagram #shiba #shibainu #dog #instadog #dogegram

Kuva, jonka Mirai No Shibas (@mirainoshibas) julkaisi 23. 05ta 2016 klo 12.53 PDT

Ja hei muuten. Vilkaiskaapa, mitä Sara kirjoitti blogiinsa tovi sitten otsikolla "Harrastuspohdintaa". 

Päivääkään en ole katunut harrastuksiin mukaan lähtemistä, mutta tiedän satavarmasti, että katuisin jos en olisi uskaltanut edes yrittää. Kantapään kautta on tullut opittua se, ettei menestys ole tärkeintä! Tärkeintä on, että osaa pitää hauskaa ja saada niitä onnistumisen hetkiä niin koiralle kuin itsellekin :) 

Myönnän, että itsekin kyseenalaistin harrastamisen mahdolliset hyödyt. Että eihän siitä nyt muka NIIN suurta hyötyä voi olla... Voi kuulkaa, on siitä!

Lue koko bloggaus täältä - ja ota mallia! Tässä yhtälössä voittaa sekä koira että omistaja. Jo nyt Saran ja Nukan menosta niiiin näkee, että kaksikko pelaa yhteen just eikä melkeen. 

Suomen kolmas TK1-shiba

On meidän pieni Navi! :)

FI MVA V-14 TK1 Mirai No Ayumi Akai

Jaana ja Navi saivat syyskuussa piirimestiksissä hienot 184 pistettä ja ylsivät kolmannessa kokeessa siis kolmatta kertaa siis ALO-luokan ykköstulokseen. Täällä lisää kuvia juhlapäivältä ja kattokaapa myös tuoreet videot avoimen luokan treenien etenemisestä. Saa nähdä, miten korkealle kaksikko vielä pötkii :)

Pröystäilevänä sivuhuomiona on muuten todettava, että ensimmäinen TK1-shiba on meidän Iitu. Kokeita kierrettiin Iitun kanssa vuosina 2006-2007. Toinen TK1-shiba (ja erikoisvoittajaan asti edennyt) on Jaanan Ganon. Ja Navi nyt sitten kolmantena, minun ja Jaanan yhteisomistuksessa. Kaikki kunnia Jaanalle Navin kouluttamisesta, mutta jos vähän saa hehkuttaa, niin tätä juonta pudottiin jo ennen Navin syntymää :) 

Shiban kanssa VOI harrastaa. Ja menestyäkin! 

Kunhan aina pysyy tietty pilke silmäkulmassa :)

Ginder-pääsiäinen

Mukavaa pääsiäistä! Tämän pääsiäisen teemana on paitsi Kinder-suklaamunat, myös pikkujätkä-Gin (Ginder, Gintsu, Gini - mitä näitä lempinimiä nyt on), joka tuli meille pariksi päiväksi hoitoon. Pääsiäinen on sellainen viikonloppu, jolloin on aikaa ottaa ihan rennosti ja vähän perinteeksi on jo muodostunut tulla tänne Halikkoon ja viettää aikaa nimenomaan koirien kanssa.

Gin on kyllä aivan kuin äitinsä samassa iässä! Superreipas ja innokas. Hieman toopekin, mutta iän piikkiin :) Treenattiin vähän näyttelyjuttuja. Lihapullatekniikka toimii jo hyvin seisotuksessa, ravissa pitäisi vielä päästä liiallisesta katsekontaktista eroon. Aivan samat haasteet kuin Aatan kanssa - jos liian hyvää kontaktia herkkupalaan nyt voi haasteeksi edes sanoa. Sanokaa mun sanoneen, tää mies pesee asenteellaan kehässä vielä aika monta kilpakumppania ;)

Riikan reissusta tulossa lisää juttua lähipäivinä! Nauttikaahan pyhistä! :)

Tuleva agitykki Hemuli

Välillä jotain muuta kuin pentujuttuja :) Palataan muutamia viikkoja taaksepäin; tässä kuvia sekä pohdintaa kesän agilitytreenaamisesta. 

Kuvat Erja Lajunen, kiitos!
Niitä harvoja kertoja tänä kesänä kun ei olla paahduttu agikentälle :)

Helmin kanssa treenaaminen on kyllä jokseenkin aika erilaista kuin Tiukun! Yhteistä on tosin rakkaus puomia kohtaan. Jos Tiukun kanssa painittiin hieman hepulihallittavuuden kanssa, Helmin säntäilyt ovat yleensä muuten vaan väärälle esteelle karkailua ja joskus jotain nuuskuttelua, johon kyllä superherkku eli kuivattu tonnikala tehoaa aika kivasti.

Parhaimmillaan Helmin kanssa treenatessa saa sellaista "ison" koiran ohjaamisen tuntua, oma sijoittuminen on tärkeää ja kropalla ohjaaminen korostuu, kun ei ehdi ihan kaikkialle ja pitää ajoissa kertoa, mihin käännytään. Laukassa Helmillä on aika matkaavoittava askel! On ollut kiva huomata, että Helmi ei hämäänny uusistakaan ohjauskuvioista juurikaan, kunhan itse teen ne oikein.

Treenattavaa syksylle:

• Paikoillaan pysyminen lähdössä (Mun pitäisi jaksaa/muistaa palata palkkaamaan useammin, tehdä ns. valelähtöjä)
• Esteiden kierrot (Treenattavissa mm. tekemällä puiden kiertoharjoituksia lenkillä, vielä kun ehtisi pidemmälle metsiin niin ettei tarvitsisi roikuttaa hihnaa peräsä)
• KEINU (Helmi ei tykkää yhtään! Luovun vauhtitaktiikasta, jossa opetellaan päätyyn juoksemista, koska Helmistä keinun liike on juurikin se hurja juttu ja tällöin korkealta vauhdilla keinun pudottaminen ei varmastikaan vie meitä kovin pitkällle. Tarvitaan varmaan matala keinu harjoitteluun niin, että keinun suorittaminen ja 2-on-2-off -asentoon päättämisestä tulee Helmistä hauska leikki, jota se itsenäisesti tarjoaa.)
• Kontaktien harjoittelu aktiivisesti (A:lla sujuu jo ilman 2cm x 2cm alustaa, puomilla vaikeampi, joten siellä voi pitää vielä palkkaa mukana. Vauhtia lisäten jatkuvasti.)
• Irtoamisharjoitukset (esim. putkeen, tavalliselle esteelle - kontakteille tätä ongelmaa ei ole ;)
• Pussi, pöytä ja kepit (tarvitaan vaan toistoja lisää)

Ilmeellä :D

Tiukunkin kanssa otettiin varovasti treeniä kentällä pari kertaa heinäkuussa. Voi kun se on niiiin intona ja tuntuu, että se osaa kaiken <3 Harjoiteltiin mm. keppejä oikealta puolelta (vaatii vielä käden heiluttelua rytmitykseen, mutta menee kyllä!) ja lähtöharjoituksia niin, että huusin sen luo kolmen esteen takaa. Hienosti hakee hypyt, vaikka linja oli aika haastava. Huoh. Klassinen tilanne, että terveys pettää kun koirakko on muuten parhaimmillaan.. :( No, pääasia että Tiukun arjessa ei polvet vaivaa. Katsotaan nyt miten tilanne edistyy tulevina kuukausina.

Kuva helmikuulta. Aina yhtä happyhappy!

Shibamaista agilityhistoriaa

Sunnuntaiset agilitykisat meni iihan nappiin :) Lähdettiin Tiukun kanssa matkaan kohti Harjavaltaa aamulla kahdeksan maissa Helmin ja Navin kanssa tehdyn pikaisen aamulenkin jälkeen. Oltiin ajoissa paikalla ja sain rauhassa lenkittää Tiukun sillä välin kun hyppyrata (jolle me ei oltu ilmoittauduttu, koska hyppyradalta LUVA meillä jo oli plakkarissa) oli käynnissä. Ensimmäinen agilityrata tuntui rataantutustumisessa meille sopivalta, erityisesti koska se alkoi vauhdikkaalla hyppy-rengas-puomi-hyppy -suoralla. Radassa oli mm. muutama kierto, takaaleikkaus putkelle, valssi keppien jälkeen A:lle ja lopulta sokkaria putken jälkeen. Loppusuoralla oli enää keinu ja viimeinen hyppy. Jälkeenpäin on helppo sanoa, että rata oli helppo, mutta olihan tässä nyt edistystä taas esim. keinun suorittamisessa (meni muuten niin näpsäkästi, jee!) ja muutenkin Tiukun kanssa nyt vaan monenlaiset ohjaustekniikat toimii kun vaan vire on kohdallaan. Kai se sit vaan on helppoa parhaimmillaan! :)

Kovin montaa nollaa ei missään kokoluokassa tullut ja meidän vauhti eli etenemä oli lähes 3,6 eli ihan meidän parasta tasoa. Voittohan sieltä sitten tosiaan napsahti, joten agility-SERT ja historiallinen luokkanousu kolmosiin on nyt saavutettu! Huikeeeeeeta!! :) Toiselle radalle ei päästy luokkanousun vuoksi starttaamaan, ei auta kuin lähteä WECA:n kisoihin uudestaan kun starttilahjakortti odottaa käyttöään. Hyvin järjestelyt pelasivat nytkin, joten mikä ettei.

Tiuku on näin siis ensimmäinen shiba Suomessa, joka kilpailee nyt agilityn korkeimmassa luokassa! Ei ekaa luokkaa pidemmällä kisaavia shiboja taida Euroopankaan tasolla montaa olla. Tätä tulosta arvostan itse aika korkealle, koska työtä on tehty pitkäjänteisesti ja välillä on taisteltu ihan perusasioiden, kuten villin shiban hallinan ja kisavireen, parissa eikä treenaamaan ole päästy ollenkaan niitä asioita, mitä muut ehtivät hinkkaamaan viikkotolkulla. Onneksi shiba oppii nopeasti tekniikat ja taktiikat, aina pitää vaan jaksaa varmistaa, että koiralla on hauskaa.

Kolmosluokassa taso kovenee ja vielä on tosi vaikea sanoa, onko meillä oikeesti mahdollisuuksia aikarajoihin ja saavuttaa näin minkäänlaisia tuloksia, mutta omaa suoritusta sitten vaan tekemään ja sitä kautta uusia tavoitteita miettimään. Agilityvaliosta en uskalla edes haaveilla, mutta shiba SM-kisoissa ois aika näky! :D No, turhan aikaista vielä miettiä. Kesällä yritetään kuitenkin ehtiä ekat kolmosen startit ottamaan alle, sitten tietää missä mennään :)

Tiukua ei nää poset kiinnosta :)

Kiitos huikeista fiiliksistä lajin parissa, mun maailman paras Tiuku! <3

Vuodet vierii

Muistan vielä, kun kahdeksan vuotta sitten sain koulupäivän aikana tekstarin, että kolme pientä shibaa on syntynyt!

Tämä pieni pallero on se syy, jonka myötä koiraharrastus vei 15-vuotiaan tytön mukanaan. 

Löytyipä arkistojen kätköstä tällainenkin:

Näin siis sanottiin meidän pienestä Iitusta pentutestissä vajaa 8 vuotta sitten :) Ei tuo kauheasti metsään mennyt, omalle perheelle mitä uskollisin, mutta vieraita kohtaan välinpitämätön / pidättyväinen kuvaa Iitua oikein hyvin. Ääniarka vain pahimpien paukkujen osalta ja vaikka leikkisyys on toki vähentynyt iän myötä, muistan kyllä miten neiti nuorena kirmasi treenikentällä lelun kanssa hyvin ylpenänä ja leluaan omivana ;) Harrastuskoirakin siitä tuli, älyttömän oppivainen ja kuuliainen sellainen :)

Mahtavaa 8-v syntymäpäivää maailman parhaalle koiralle! <3

Tokovideo ja katsaus kesäkauteen

Pitkästä aikaa tokoilua! Video viime viikolta. Videon laatu ja editointi on mitä on, ja meitsi elehtii koiraa ohjatessa ihan liikaa, mutta kai tästä vähän käy ilmi, millainen iloinen treenikaveri Helmi oikein on :)

Vähän tässä jo odotellaan, että pääsee tyttöjen kanssa kesällä treenaamaan. Kesämaanantait tulee olemaan tehokkaita treenipäiviä; ensin agilityn alkeiskurssin koutsausta, sitten Helmin agit ja perään vielä Tiukun agit. Menee koko ilta kentällä, mutta eipä tuo haittaa. Tosiaan, agilitykoulutusohjaajaksikin tässä jotenkin päädyttiin! :D Odotan kesäkauden alkua ihan mielenkiinnolla, alkeistokoa ja näyttelytreenejähän on tullut vedettyä ennenkin ja aginkin koulutusohjaajien tuurailuja olen tehtnyt, mutta nyt lähtee siis ensimmäinen agilityryhmä käyntiin. Koutsaaminen ylipäätään on kyllä kivaa ja opettavaista touhua, vaikka se aikaa viekin. Varmasti saa paljon uutta oppia nyt tänäkin kesänä siis :)

Shiban motivointi

Moni pennunkyselijä ja shibasta kiinnostunut, joskus ihan shiban jo omistavatkin, kysyy shiban motivoinnista eri harrastuksissa. Mitä ikinä tämän rodun kanssa tekeekin, motivointia ei saa ikinä unohtaa. Ajattelinpa kirjoitella nyt ihan kerralla omia näkemyksiä ja vinkkejä, joita on shibataipaleeni aikana ehtinyt motivoinnista kertyä. Kyse ei ole varmastikaan mistään yksiselitteisistä totuuksista tai ainoista oikeista tavoista toimia koiran kanssa, koska jokaiselle koiralle toimii erilaiset jutut, mutta noin yleishuomiona olen oppinut ainakin sen, että kaikkea kannattaa kokeilla! :)  Tämän postauksen kuvituksen pääroolissa Iitu. Ja muuten, jos tulee mieleen jotain muita toiveita tai kysymyksiä, saa aina ehdottaa postausaiheita! Tähän koirabloggailuunkin voisi olla   kiva saada vähän interaktiivisuutta, ettei tunnu siltä että höpisee ihan yksinään :)

Mutta motivoinnista siis. Alkuun hieman teoriaa Juha Korrin oppien kautta; "Koira oppii, kun se kokee saavansa menestystä". Koira jaksaa toistaa toimintaa niin kauan kuin se mielestään saavuttaa jotakin. Miten sitten voi olla varma, että koira omasta mielestään saavuttaa menestystä? Oikea vastaus on, että ainakin silloin, kun vietin vallassa oleva koira saavuttaa viettipäämäärän. Jotta viettipäämäärän voi saavuttaa, vietin pitää olla tietysti syttynyt.

Koiran vieteistä koulutuksessa hyödynnetään yleisimmin ravinnonhankintaviettiä (ruokapalkka) ja saalistusviettiä (leikkipalkka). Myös laumaviettiä ja jopa puolustusviettiä pystytään hyödyntämään, laumaviettiä edustavat esimerkiksi kehut, rapsut ja halit. Shiban kaltaisen koiran kanssa on mielestäni hyvä pitää "kaikki kortit käsissä", eli pennusta pitäen koiraa kannattaa opettaa ja kouluttaa käyttämällä kaikkia kolmea em. viettiä. Puolustusvietin kanssa en itse koe tarpeelliseksi lähteä "leikkimään", koska koiran uhkaaminen ja puolustuviettikäyttäytymisen oikea kanavoiminen vaatii hyvin varmoja otteita eikä sen mielestäni tarvitse kuulua perusharrastelijan repertuaariin. 

Vietit määritellään koiran sisäsyntyisiksi toimintamalleiksi. Yleisiä tunnumerkkejä vieteille ovat järjestyksessään viretila > avainärsyke > toiminta > päämäärä. Ravinnonhankinta- ja saalistusvieteissä viettien tunnusmerkit jakautuvat kutakuinkin näin:

1. viretila = nälkä

2. ärsyke = havainto "saaliista"

3. toiminta = saaliin pureminan/ravistelu tai ruuan tavoittelu

4. päämäärä = "saaliin kanssa rauhoittuminen"

Mitä sitten pitää tehdä, jos koiralla ei tunnu olevan motivaatiota? Jos koiralla ei ole nälkä tai ärsyke ei kiinnosta? Tällöin viretilasta pitää saada kovempi, avainärsykkeestä voimakkaampi ja koira pitää päästää päämäärän "makuun" vain hieman kerrallaan, jotta koiralle jää vielä jotakin saavutettavaa lisää. Käytännössä ruokapalkan kanssa tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että koiralle pitää saada suurempi nälkä ja koulutukseen tulee varata jotakin supersuperherkkua, jota se ei saa muissa tilanteissa eikä treenatessakaan koko mahaansa täyteen. Oman kokemukseni mukaan niitä perusherkkujakin kannattaa myös vaihdella (ts. kierrättää) etenkin koiran ollessa nuori. Sanonta siitä, että vaihtelu virkistää, tuntuu tässä asiassa pitävän paikkaansa. Palaan omiin superherkkuihini tuonnempana :)

Olisipa tämä käytännössä näin yksinkertaista.. Vaan eipä ole :) Jokainen shiban omistaja varmaan tietää tilanteen, kun koiran huomiota ei vaan tunnu saavuttavan, ei sitten millään. Uusi treenikenttä, koirakaverit, hajut hiekassa ym. saattavat voittaa koiranraksua heiluttavan ja omiaan höpöttelevän omistajan mennen tullen. Se herkku, mikä kotona on parasta maailmassa, ei ehkä kiinnosta koiraa kentällä välttämättä heti lainkaan. Tai yritäpä treenata agilitya valeraskaan nartun kanssa - minkäs teet, kun koira viestittää joka esteellä, että enhän mä matte nyt pysty tän kovempaa juoksemaan kun on pentuja masussa vaikka nälkä onkin ja herkku maistuiskin. Mitään yhtä yksittäistä ja helppoa taikatemppua tähän tilanteeseen ei ole olemassa, mutta maltilla ja erilaisilla helpotuksilla pääsee yleensä jo eteenpäin.

Omana nyrkkisääntönä olen opetellut pitämään shibojeni kanssa sitä, että jos koira ei ole motivoitunut tekemään mitä sen toivoisin tekevän eikä koiraa juuri sillä hetkellä voi taikoa nälkäisemmäksi tai  mitään superherkkua/-lelua ei ole saatavilla, on tehtävää helpotettava niin paljon kuin tarve vaatii, koska vasta onnistuminen luo lisää onnistumisia. Ei auta jankata jotain, missä ei onnistu ja kadottaa koiran viimeisetkin kiinnostuksen rippeet.  Shiban kanssa tuleekin muistaa myös välttää liikaa toistoa. Vaikka jotain ongelmia pitäisikin hiota, tämä hiominen kannattaa mielestäni suorittaa ennemminkin vaivihkaa seuraavien treenikertojen aikana, kuin liian päättäväisesti yrittää jankata samaa asiaa kerralla kuntoon.

Mitä tai millaista se treenin helpottaminen sitten on? Se riippuu täysin treenattavasta asiasta/lajista/tilanteesta ja siitä, mikä ongelma oikeastaan on. Helpottaminen voi olla maahanmeno-harjoitusten vaihtamista istumisharjoitteisiin (jotka koira taitaa jo paremmin) tai siirtymistä 20 metriä kauemmas muista (jotta koira pystyy keskittymään), se voi olla kahden agilityesteen hyppäämistä suoraan erilaisten kiemurelujen sijaan tai se voi olla jopa sitä, että vaihtaa katsekontaktitreenin koiran kanssa leikkimiseksi. Joskus helpottaminen voi olla myös sitä, että antaa koiralle hetken aikaa ihmetellä ja olla vain. Tai toisaalta helpottaminen saattaa olla mahdollista vasta myöhemmin - esimerkiksi hellettä ei voi taikoa heti pois, mutta treenaamaan voi palata illalla kun on viileämpää. Kun helpotettu tehtävä alkaa sujua ja koira saadaan taas kiinnostumaan ohjaajasta ja palkasta, voidaan lähteä pikkuhiljaa kohti alkuperäistä harjoitetta.

Shiban kanssa on toki tärkeää, että on olemassa herkku tai lelu, mistä koira tykkää ylipäätään edes vähän ja näin herkun tai lelun voittaminen on koiralle päämäärän saavuttamista. Mutta vähintääkin yhtä tärkeää on se fiilis, jonka koiralle yhdessä treenaamisesta ja tekemisestä jokaisella treenikerralla jättää. Tämä liittyy aika kiinteästi tuohon "onnistuminen luo onnistumisia" -höpinään. Treenaamisen pitää olla koiralle kivaa, että se jaksaa olla iloisella mielellä seuraavallakin treenikerralla.  Omien kokemusteni mukaan ainakin omat koirani ehdollistuvat siihen, että kun kaivetaan herkut esiin tai lähestytään treenikenttää, on tiedossa jotain mukavaa! :) Tälläinen fiilis koiralla antaa treenaamiseen erinomaisen lähtökohdan. Ehdollistuminen tähän "fiilikseen" ei tapahdu heti, mutta kun jokaisen treenin päättää onnistuneeseen suoritukseen ja antaa koirankin nauttia yhdessä touhuilusta, aika tekee tehtävänsä. Lopulta sen koiranraksun maistuvuus ei enää ole se tärkein asia kaikista, vaan koira oppii nauttimaan treenailusta vähän huonommillakin herkuilla. Koiralle pystyy myös opettamaan ns. viresanan, jonka kuullessaan koira ryhdistäytyy, lisää kierroksia ja on valmiina toimintaan. Helmille viresanan opettaminen on vielä kesken, kuiskaus "tottikseen" tarkoittaa sitä, että kohta treenilelu tulee taskusta esille ja leikki alkaa. Pikkuhiljaa ennen leikkiä pitäisi alkaa ottaa myös pientä treeninpätkää ja vaihdella aikaa, miten nopeasti palkka tulee.

Kun treenaamisessa päästään eteenpäin, motivaatiota pitää miettiä myös siltä kannalta, kuinka kestävä se on. Kuinka kauan koira jaksaa toistaa tuttua toimintaa, jos se ei heti saa palkkaa? Jo opitun asian toistamiseen paras tapa on satunainen palkkaus, mutta satunnaistiheys on aina koriakohtaista! On yksilöllistä ja palkkariippuvaista, miten kovasti koira haluaa palkan eli miten kauan koira jaksaa toimia luovuttamatta. Kun palkkaus "yllättää" koiran, eli palkka tulee täysin vaihtelevasti, koira jaksaa toimia sopivassa vireessä yllättävänkin pitkään palkkaa odottaessaan. Shiban kaltaisella koiralla en kuitenkaan itse lähtisi liikaa miettimään satunnaispalkkausta, vaan joskus voi olla kannattavaa opettaa, että palkka tulee tietyn toiminnan jälkeen AINA. Näin meillä toimii muun muassa luoksetulovihellys, joka Helmin ja Tiukun mieleen on jo ehdollistunut omanlaisekseen naksutinääneksi, jonka kuultuaan tytöt tietävät että matten luona on herkkupalkkaa tiedossa.

Tästä aiheesta olisi niin paljon sanottavaa ja kerrottavaa, että kirjoittamani tuntuu vähän väkisin pomppivan sieltä tänne. Tässä vielä kuitenkin listoiksi kerättyn erilaisia motivointikeinoja, joita käytän. Shiban kanssa pätee myös sääntö "älä tyydy yhteen motivointikeinoon kerrallaan"! ;)

Ruuanhankintavietti, yleisiä vinkkejä:

- pidä perusherkut pienikokoisina, palkkaa useammalla/isommalla herkulla erityisen hyväsä suorituksesta

- vaihtele herkkuja!! Hyviä namipaloja saa mm. lihapullista, nakeista, makkaroista, broileripyöryköistä, lihanpalasista, kanasta, sisäelimistä, juustosta, maksamakkarasta ja oikeastaan mistä tahansa mikä koiralle maistuu!

- unohda kuivat nappulat ja raksut

- lämmin tai vastasulatettu liha tuoksuu voimakkaimmin

- rapiseva pussi auttaa huomion saavuttamisessa

- älä anna ruokaa muutamaan tuntiin ennen treenejä

- nälkää voi kasvattaa paitsi jättämällä koiralta yhden aterian välistä, myös vaihtelemalla aterioiden kokoa, eli esim. useampana päivänä isot annokset ruokaa, treenipäivänä pienemmät ateriat

- leikittele herkuilla, pomputtele niitä kädessä ja anna koiran siepata herkku jos se putoaa - siis yhdistä saalisviettiin!

- "patoa" koiran intoa herkkua/lelua kohtaan estämällä sitä hihnalla pääsemästä heti saaliin kimppuun

Yksittäisiä superherkkuja:

- maksamakkara(tuubi)

- hirven-, poronliha kypsennettynä

- possunlihasuikaleet

- kananliha
- kissan tuoreruoka
- tonnikala

- sulatetut (potka)luut, esim. hevosen potka (saalisleikkiä tms.)

- lakritsi (Iitun supertokoherkku) ja muut yhtä hullunkuriset.. kokeile! :)

Saalisvietti, eli erilaisia leluja ja leikkejä:

-  pehmeät, karvaiset vinkulelut

- aito kaninnahka!

- tekokarva

- ohut sukka tms., joka sisällä pehmeää herkkua, esim. maksaa

- karvalelu kiinni narussa, joka on kiinni kepissä, jolla lelun liikeradasta saa suuremman ja vauhdikas leikitys on helppoa

- pidä treenilelut "aarteina", erillään arkileluista

- anna koiran treenatessa kerätä itsetuntoa ja voittaa lelu kun se leikkii/repii/ravistelee tosissaan

- jos mahdollista, aloita leikkiharjoittelut heti pennun saapuessa uuteen kotiin

Laumavietti:

- älä unohda kehua ja helliä! Näytä että olet iloinen.. vaikka et oikeasti olisikaan ;)

- ota perheen toinen koira mukaan seuraamaan treenejä/treenituokiota, vaihtele kumman koiran kanssa treenaat

- anna koirien kilpailla esim. luoksetulossa

- anna koiralle treeneissä tauko viemällä se kauemmas kiinni, jotta koira ehtii kaivata takaisin omistajan luo

Siinä joitakin vinkkejä ja mietteitä, toivottavasti niistä korvan taakse tarttui jotakin. Mikäli mieleen tuli jotain kysyttävää, kysy ihmeessä niin vastailen kommenteissa :)