Aata sydän Börje

Kukkuu! Tässä on Börje ja taustalla on meidän Aata, jotka molemmat viettivät "talvilomaa" helmikuussa luonani Helsingissä. Tulokset tulivat päivänvaloon reilu viikko sitten koiranpäivänä  - eli kyllä, meillä on pentuja! 😍😍 Aatalle syntyi siis 24.4.2019 kaksi pientä prinssiä, herra punainen ja herra valkoinen. Tuttavallisemmin Tiuhti ja Viuhti. Pennut asuvat ja kasvavat äidilläni Halikossa. 

Pian lisää pennuista, mutta ensin esittelyt seitsemännen Mirai No -pentueen vanhemmista:

FI MVA V-12

WE-SEDSO LADY LIQUORICE

"Aata"

Lonkat B/B, kyynärät 0/0, silmät OK, polvet 0/0

PMJV-17

ROLLICK'S WINSOME WRESTLER

"Börje"

Lonkat A/A, kyynärät 0/0, silmät OK, polvet 0/0

Aatalla ei pitänyt olla juoksua ennen syksyä (Aata juoksee normaalisti vain kerran vuodessa), ja olin jo ehtinyt päätyä/tyytyä siihen, ettemme teetä Aatalla toista pentuetta. Kun sitten juoksu kuitenkin yllättäen helmikuussa alkoi, pari päivää pohdin kuumeisesti pitäiskö ilmaantunut mahdollisuus hyödyntää. Börje oli minulle ennestään tuttu uros ja tiesin heti, että nämä kaksi sopisivat yhteen erinomaisesti. Koska Aata oli lähestymässä jo 8 vuoden ikää, käytimme hänet ensin terveystarkastuksessa, verikokeissa ja uusimme vanhaksi menneen virallisen polvitutkimuksen. Kun kaikki osoittautui testeissäkin olevan hienosti kunnossa, päätös yhdistelmästä sinetöityi. 

Pentueen sukutaulu

 

Börje on 2-vuotias, Ruotsissa syntynyt uros, joka on luonteeltaan menevä, ystävällinen ja shibaksi varsin sosiaalinen. Fiksu tyyppi kaikenkaikkiaan. Börjen emän puolen suku on minulle aivan erityinen: Börjen emänemä on vanhimman koirani Tiukun sisko Nikki (Rollick's Bright Red), jonka kasvua olen seurannut menneinä vuosina tiiviisti. Aata on luonteeltaan yhdistelmä shibamaista nautiskelijaa ja toisaalta tarpeen vaatiessa tulta ja tappuraa. Aata on ahneutensa myötä helppo kouluttaa ja tulee yleensä hyvin toimeen vieraiden koirien kanssa. Sekä Börje että Aata ovat menestyneet hyvin näyttelyissä ja ulkomuodollisesti heissä on rodulle tärkeää tyylikästä ryhdikkyyttä.

On mahtava päästä seuraamaan, millaisia tyyppejä tästä yhdistelmästä kasvaa! Tässä ensimmäiset kuvat pikkuisista, lisää tarinaa seuraavassa postauksessa. Tuitui! 💕

Pohdinnan paikka

Mirai No -pentuja on syntynyt nyt kuuden pentueen verran. Kaikissa pentueissa olen hahmottanut tietyn vision siitä, mitä arvokasta kyseinen pentue onnistuessaan maailmaan tuo. Yleensä visio koskee niin luonnetta, ulkonäköä kuin populaatiollista näkökulmaa. Pentueen vanhempien pitää myös olla mahdollisimman terveitä ja lisääntymisen tulee onnistua luonnonmukaisesti, siis tapahtua koirien ehdoilla. Terveen koiran määritelmästä voisi puhua monen blogitekstin verran, mutta oikeastaan sopivaa näkemystä jalostushiban terveydellisistä rajanvedoista edustaa mielestäni nykyinen shiban jalostusohjesääntö.

Ovatko pentueiden visiot sitten toteutuneet? Ovatko pentueet olleet onnistuneita? Tietyissä määrin koen olevani onnistunut. Kaikki kasvattini ovat löytäneet hyvän kodin, johon ne ovat sopeutuneet ja jossa ne elevät elämäänsä kiltteinä ja kuuliaisina (pääosin :), rakastettuina perheenjäseninä. Jokaiseen pentueeseen on myös osunut (rajallisesta näyttelyintoilusta huolimatta) jonkin verran näyttelymenestystä ja ne erityisesti visioimani ominaisuudet - joita ovat olleet eri pentueissa keskimääräistä vahvempina esim. sosiaalisuus, avoimuus, koulutettavuus, japanilaistyyppinen ilme, kauniit väritykset, vahva luusto, hyvät kulmaukset tai sulavat liikkeet - ovat tulleet kussakin pentueessa ainakin jossain määrin esiin. 

Asiaa voi kuitenkin katsoa myös toisella tapaa. Kasvateissani on putkahtanut esille yllätyksekseni aika monenlaistakin terveydellistä vikaa. Näistä suurinta osaa on ollut vaikea johtaa koiran vanhempiin tai edes isovanhempiin. On piilokiveksiä, kutinoita / allergiaa, kyynärmuutoksia, D:n ja E:n lonkat, kevyttä polvien löysyyttä, puuttuvia hampaita ja hammaskiveä, virtsatietulehduksia - ja jopa tämä yksi varvasanomylia. Onneksi (jos nyt niin voi sanoa), nämä eri "viat" ovat jakaantuneet suunnilleen niin, että vakavampia vikoja esiintyy vain maksimissaan se yksi per kasvatti. Esimerkiksi löysistä lonkistaan koira ei välttämättä kärsi ollenkaan, jos vaiva huomioidaan ja hoidetaan varhaisesta vaiheesta asti ja koira muuten on terve ja pysyy hyvässä kunnossa. 

Joka tapauksessa tälläisten vikojen esiintyminen saa joka kerta miettimään, että miten nämä voisi jatkossa estää. Miten voisi kasvattaa takuuvarmasti täydellisen terveitä shiboja? Uskon, että (karkeasti arvioituna) kymmenen prosenttia varmemmin terveyttä voisi saavuttaa, kun valitsisi jalostukseen vain shiboja, joiden sukulaiset ovat useammat sukupolven ajalta minulle tuttuja koiria ja terveeksi tutkittuja. Lisäksi jalostusshibojen terveyden tulisi olla kaikilta osin täysin priimaa (nollaa ja A:ta eikä muitakaan eläinlääkärikäyntejä), koiran ikä astutushetkellä mielellään jo 4-5 v ja parivalinnoissa tulisi pysytellä täydellisessä ulkosiitoksessa (eli löytää kaksi sukutaulua, jossa shibat ovat terveeksi tutkittuja ja todettuja, mutta eivät toisilleen mitään sukua). Näin todennäköisyys täysin terveille shibapennuille saattaisi olla nykyisen ehkä noin 50-60 % sijaan noin 60-70 %. 

Olisiko jokusen kymmenikön todennäköisyyden prosenssiparannus sen arvoista, että voisi käytännössä unohtaa kasvatuksestaan kaiken muun, kuten rotuominaisuuksiin liittyvän, visioinnin?

Teoreettisesti ajateltuna voisihan myös lopettaa kokonaan roturajojen tuijottamisen ja varmistaa terveyttä priorisoivat jalostusvalinnat kasvattamalla sekarotuisia koiria. Onko ylipäätään nykyisenkaltainen rotukoiranjalostus tulossa ennemmin tai myöhemmin tiensä päähän? On helppo huudella, että englanninbuldoggien puhdas jalostaminen pitäisi kokonaan lopettaa, kun terveitä yksilöitä ei ole olemassakaan. Mutta kuka päättää, milloin jokin rotu on liian sairas jatkojalostettavaksi? Milloin shiba päätyy samaan sarjaan? 

Paljon kysymyksiä, vähän vastauksia. Jatketaan lisää myöhemmin, mutta pohdinnan paikka, mielestäni. Ihan meille jokaiselle koirankasvattajalle.

Pentu-uutisia!

Saanko esitellä, kuudennen Mirai No -pentueen vanhemmat, olkaapa hyvä:

FI MVA V-14 TK1 

MIRAI NO AYUMI AKAI

"Navi"

C.I.B US MVA FI MVA EE MVA LV MVA HU MVA VDHEUJSG12 TLNW-13 BERLV-14 EEV-14 

DRAGON HOUSE INVICTUS

"Seita"

s. 18.3.2011 Yhdysvalloissa

Kasvattaja: Sandi Smith, Dragon House Shibas

Omistaja: Marjo Puranen

Täällä ollaan pikkasen innoissaan! Navi on sellainen jokaisen kasvattajan dream come true -sijoitusnarttu. Älyttömän hyväluonteinen, kaunis ja terve (lonkat B/B, kyynäret 0/0, polvet 0/0 ja myös silmät sekä selkä terveeksi kuvattu). Aina kaikille ystävällinen, uusiin tilanteisiin sopeutuvainen ja kiva harrastuskaveri. Navi on paitsi huristellut mölliagilityssa ja pätenyt tokokentillä jo TK1:n arvoiseti, menestystä on saatu myös näyttelykehistä. Näyttelyuran kohokohtina ovat valioitumisen lisäksi RYP-2 Rovaniemen KV-näyttelystä, parikilpailun toinen sija Maailmanvoittajassa ja vielä Voittaja 2014 -titteli samana vuonna. 

Siitä on kohta 3 vuotta, kun Navi ja sisaruksensa putkahtivat maailmaan huhtikuun alussa mun makuuhuoneessa Vaasassa. Nyt ollaan Helsingissä ja toisen polven Mirai No -shiboja odotellaan syntyväksi maaliskuun alussa.

Toinen puoli innostuksesta kulminoituu hienoon löytöön sulhasrintamalla. Seita on paitsi luonteeltaan kiltti, sopeutuvainen ja reipas, myöskin terveeksi tutkittu (lonkat A/A, kyynäret 0/0, polvet 0/0, silmissä toisella tarkistuksella lievä Distichiasis) ja yksi parhaiten maailmalla näyttelyissä menestynyt suomalaisomisteinen shiba. Jenkkipoika on muuttanut Suomeen ensin kerättyään tarvittavat pisteet USA:n muotovalion titteliin, mutta reissannut myöhemmin myös Suomesta käsin jopa New Yorkiin Westminsteriin ja saavuttanut siellä Award of Meritin. Tittelit puhuvat puolestaan. Jos Seitan olemusta pitäisi kuvailla yhdellä sanalla, se olisi kenties "sympaattinen". Tai yksinkertaisesti "ihana".

  

Seita x Navi -yhdistelmä (ks. sukutaulu KoiraNetissä) linjaa kevyesti jenkkeihin, sillä Navin isänisä on samalta kasvattajalta kuin Seita. Yhteinen nimittäjä sukutaulussa on punainen shibanarttu San Jo Proud Mary, joka on yhden kaikkien aikojen menestyneimmän shiban, Dragon House Mr Jonesin, äiti. Jones on muun muassa voittanut Westminsterin sekä rotunsa että FCI 5 -ryhmän Maailmanvoittajanäyttelyssä Helsingissä kesällä 2014. Nämä menestyksekkäät linjat ovat olleet kuitenkin jalostuskäytössä melko maltillisesti, joten myös populaatiollisesti pentue on mielestäni vahva. Kyseessä on Navin ensimmäiset pennut ja Seitallakin on jälkikasvua vasta jenkeissä kolmen pennun verran. 

Nyt vaan jänskätään, mitä on tuloillaan. Tänään on 6 viikkoa ensimmäisestä astutuksesta eli kolmen viikon päästä (sunnuntaina 6.3.) tulee täyteen 63 vuorokautta. Niillä tienoin pitäisi tapahtua. Navista huomasi ensimmäisiä merkkejä vatsalinjan muutoksesta viidennen tiineysviikon aikana ja viime torstaina viedessäni Naville mammaruokaa, saatoin todeta masun pyöristyneen jo aika selvästi. Tiineysröntgen on varattu kuun loppuun - seuraavat 2 viikkoa Navi keskittyy pötköttelemään Navimaisen onnellisena ja kasvattaja täällä varmistelee, että onhan kaikki valmiina pentukevääseen!

Blaah

Kira <3

Kasvattamisen kohokohtia ei varsinasesti ole, kun jostain aavistelemattomasti pomppii ihan uudenlaisia terveysvaivoja. Tiukun tytär Kira on nimittäin kasvanut nätiksi nuoreksi shibaksi ja sai muuten varsin kivat tulokset terveystutkimuksissakin (lonkat B/B, polvet 0/0, silmät terveet), mutta kyynärät paukahtivat Kennelliiton arviolla tulokseen 2/2. Eläinlääkärikin jo näki nilverikon ja kyseli, onko koira kovasti jo ontunut... Mitään näkyviä oireita ei onneksi ole ollut ja nyt ennaltaehkäiseminen voidaan aloittaa ajoissa, mutta ikävä juttu ainakin pentuhaaveiden kannalta. Katsoin parhaaksi luovuttaa Kiran sijoituskotinsa Heinin ja Ernon omistukseen, eipä tuolla diagnoosilla mun mielestä kauheasti jää pohdiskelun varaa noin jalostukselliselta kannalta. Liian iso riski periytymiseen, siitäkin huolimatta että suvussa tiedossa ei ole samaa vaivaa ja ihana koira Kira onkin.

Kyynärniveldysplasiaa ei shiboilla kovinkaan paljon Suomessa ole tavattu, joskin kyynäriä on tutkittukin jonkin verran vähemmän kuin lonkkia. Ennen Kiraa kolmella shiballa on todettu kakkosen kyynärät, pahinta astetta eli kolmosta ei vielä yhdelläkään shiballa. Ulkomailla (esim. Ruotsissa ja Norjassa) kyynärtuloksista löytyy joitakin huomautuksia, mutta siellä tutkiminen on vielä vähäisempää, muusta maailmasta puhumattakaan. Tarkkana kyynärien kanssa saisi olla, sillä leikkauskaan ei kyynärien nivelrikosta pelasta. Isommilla/raskaammilla koirilla huono kyynärtulos on jopa niin kivulias vaiva, että se voi pakottaa koiran ennenaikaiseen lopettamiseen jos kipulääkkeistäkään ei ole apua. Yksi röntgenkuva ei tosin paljasta ihan koko totuutta, kustannuksiltaan noin 500 € kieppeillä liikkuva CT-tutkimus voisi varmemmin paljastaa, onko ongelma kyynärän luustossa kovinkin syvällä. Ilmeisesti tästä "rösöisyyden syvyydestä" myös paljon riippuu, kipuileeko koira vai ei. Kiran tilanteessa ei kuitenkaan onneksi ole syytä hätääntyä: koiran pitämisellä hoikassa ja hyvässä kunnossa, nivelvalmisteiden käytön aloittaminsella ja rasittavien harrastusten karsimisella päästään luultavasti niin pitkälle, että Kira saa elää ihan terveen koiran elämää mummokoiraksi asti. 

Kira oli parisen viikkoa sitten täällä Helsingissä hoidossa vajaan viikon ja jopa Helmi heltyi vähän väliä selälleen asti alistuvalle pikku-Tiukulle varsin nopeasti. Päivän verran meni Kiralle totutellessa kummalliseen ympäristöön ja eka yö meni aika visusti keittiön pöydän alta kurkkien, mutta kyllä se siitä sitten lähti. Oikeastaan Helmistä ja Kirasta tuli erinomaisen hyvää pataa. Lähtiessäkin piti ottaa vielä loppupainit, olkkarin matolla oli selvästi paras paikka ottaa naisesta mittaa. Voi sitä melun määrää kun kaksi shibaa röhkii ja röhisee.. :D

Terveys edellä

Asia numero yksi. Terveys. Siitä ei pääse mihinkään, että lähtökohtaisesti onnellisia koiria kasvatetaan kasvattamalla terveitä koiria. Kasvatuksen näkökulmasta terveysasioita on toki painotukseltaan erilaisia - perinnölliset viat vaativat erityistä huomiota. Toisaalta jonkin vaivan perinnöllisyys ei toki ole täysin varmaa ja silloin tutkin ja punnitsen paljon sitä, miten kivuliaasta vaivasta on kyse. Jotkin kosmeettiset viatkin voivat viedä pois jalostuksesta, mutta ne eivät onneksi koiralle itselleen aiheuta harmia. 

Luustoa voidaan tutkia suhteellisen tarkasti röntgentutkimuksilla ja viimeistään nyt kun shibat ovat mukana PEVISA:ssa, näiden vaivojen perinnöllisyydestä saadaan yhä paremmin tietoja ja tilastoja. Siitä on toivoakseni apua koko rodun terveelle tulevaisuudelle. Ilokseni Tiukun toisen pentueen molempien poikien, Xavin ja Akiran, terveystulokset luuston suhteen ovat erinomaiset!

Mirai No Shishi Taitei "Xavi"

Lonkat A/A, kyynärät 0/0, polvet 0/0. Silmät tutkitaan myöhemmin.

Mirai No Shishi Kingu "Akira"

Lonkat B/B, kyynärät 0/0, polvet 0/0. Silmät tutkitaan myöhemmin.

Silmävaivat ilmenevät tyypillisesti vasta vähän myöhemmällä iällä, joten ensimmäisen silmätutkimuksen kanssa voi mielestäni hyvin odottaa 3-4 ikävuoteen jos koiraa ei olla käyttämässä jalostuksessa. Polvitulokset ovat voimassa kaksi vuotta, jonka jälkeen polvet kannattaa tutkia uudestaan. Vähän vaikuttaa siltä, että polvivaivat shiboilla(kin) tulevat ilmi vasta myöhemmällä iällä ja tästä on tietoa olltu huonosti saatavilla, koska uusintatutkimuksia harvoin tehdään ja vaiva ei aina näy helposti ulospäin. Toivottavasti PEVISA:n myötä kuitenkin meillä on tietoa jatkossa tälläkin saralla enemmän. 

Sekä Xavi että Akira kastroitiin tutkimusten yhteydessä, Xavi piilokiveksen vuoksi ja Akira puolestaan toistuvien virtsatietulehduksien takia. Sääli, mutta joskus kastrointi on parasta ongelmien ennaltaehkäisemiseksi. Kaikki mahdolliset peukut pystyssä, että reippaiden veljeksien siskosta Kirasta olisi suvunjatkajaksi. Ulkonäkö ja luonne ainakin ovat kohdallaan. :)

Lisää terveystutkimuksia kasvateilleni on tulossa siis tänä keväänä ja suunnitelmissa on omatkin koirat käyttää silmä- ja polvitutkimuksissa uudestaan. Sijoitustyttöjen Kiran ja Navin tuloksista riippuen katsotaan, pääsenkö suunnittelemaan vuoden jälkimmäiselle puolikkaalle seuraavaa Mirai No -pentuetta. Kaikille kyselijöille tässä siis samalla tiedoksi, että vielä ei oikein ole ajankohtaisia pentusuunnitelmia vaan suunnitelmat muhivat odotustilassa tovin.

Bloggauksen kuvituksen virkaa toimittaa pohjoisenpoika Akira, kiitos kuvista Eve! :)

Tapaus varvasanomalia eli lyhytvarpaisuus

Suzu 12vko. Lyhyempi varvas
kuvassa vasemmalla, etutassun uloin varvas.

Tärkeä osa koirankasvattajuutta on ymmärtää ja hyväksyä, että toisinaan kasvateilla ilmenee odottamattomia vikoja ja sairauksia, jotka vaativat luopumaan jalostussuunnitelmista. Meidän kesän S-pentueen ainoalla tytöllä, Suzulla, ilmeni nimittäin varvasanomalia eli lyhytvarapaisuus oikean etujalan uloimmassa varpaassa. Varvasanomalia on harvinainen – onneksi lähinnä kosmeettinen - vika, jossa koiran kaikki varpaat eivät ole yhtä pitkiä vaan yhdessä tai useammassa varpaassa joku nivelistä ei kehity normaalisti. Tyypillisesti yksi nivelväli on tavallista lyhyempi ja näin ollen myös varvas itsessään jää poikkeavan lyhyeksi. Vika tulee selvemmin esiin luovutusiän jälkeen pennun kasvaessa, Suzulla noin 10-11 viikon iässä. Kun tietää tapauksia, vian voi bongata jo hieman aiemmin - tosin jotain kertonee se, ettei eläinlääkäri 12 viikkoisrokotuksessa vikaa ollut huomannut tassujen tutkimisesta huolimatta, vaikka itse olin puolta viikkoa aiemmin Suzua moikkaamassa käydessä nähnyt selvästi, mistä täytyy olla nyt kyse. Googlailemalla esimerkiksi hakusanoilla short toe anomalia tai shiba short toe.

Shibojen JTO:ssa eli jalostuksen tavoiteohjelmassa aiheesta kirjoitetaan näin:

Varvasanomalia on perinnöllinen. Periytymistapa ei ole tiedossa, mutta on viitteitä siitä, että anomalia voisi olla dominoivasti periytyvä. Ongelmaa esiintyy myös muilla roduilla.

Varvasanomaliassa yleensä eturaajan/eturaajojen uloin/uloimmat varpaat surkastuvat nuorena. Viallinen varvas on tassunpohjaa katsottaessa selvästi muita lyhyempi ja siitä saattaa puuttua yksi nivelväli. Sitä ei tule sekoittaa yhteenkasvaneisiin tai siltä näyttäviin anturoihin. Pikkupennulla ei anomalia välttämättä ole vielä havaittavissa, vaan puhkeaa n. 4-6 kk iässä. Anomalia voi esiintyä myös takaraajoissa ja myös muissa kuin ulommaisissa varpaissa. Anomalia saattaa altistaa koiran nivelrikolle, mistä syystä se kuuluu rodussa vastustettaviin vikoihin. (Lähde: Suomen Kääpiösnautserikerhon nettisivut) 

Tavoite: Kartoittaa tietoa rodussa esiintyvistä varvasanomaliatapauksista.
Suositus: Koiraa, jolla on varvasanomalia, ei tule käyttää jalostukseen.

Shiboilla varvasanomaliatapauksia on tiedossani Suomessa kaksi. Tämän lisäksi olen kerännyt pari vuotta sitten listaa tietämästäni varvasanomaliatapauksista maailmalta ja näin olen löyttänyt tapauksia yhteensä yhdeksän (mm. USA, Saksa, Ruotsi). Suzu on nyt kymmenes tietämäni tapaus ja ei sukua kenellekään edellisistä, joten suurena yllätyksenä tämä vika tuli.

Hyvä uutinen on, että lyhytvarpainen koira (kuvavertailujen perusteella vaikuttaa minusta vielä siltä, että Suzun varvas ei olisi mitenkään lyhyimmästä päästä niitä, joilla vika on) voi elää ihan normaalia elämää. Kevyillä koirilla on pitkälti kosmeettisesta viasta. Jalostuksen kannalta vika on kuitenkin poissulkeva, sillä erilaiset poikkeamat luustossa ovat aina siinä mielessä huolestuttavia, että mikäli ne ”siirtyvät” esimerkiksi selkärankaan, ongelmat konkretisoituvat koirayksilön elämässä nopeasti.

Ajatuksenani on, että Suzun tassu röntgenkuvataan sitten aikuisena, jotta nähdään miltä lyhyemmän varpaan nivelet näyttävät. Vaikka sijoitussopimus puretaan ja harrastuksista näyttelyt ehkä jäävät vähän vähemmälle, Suzu jatkaa onnellista elämäänsä Naantalissa perheensä huomassa ja tulee varmaan vierailemaan jatkossa myös Mynämäen shibatreeneissä, jossa pari viikkoa sitten yhdessä jo treenailtiin. Reipas tyttö Suzu ekoissa treeneissään olikin, agilityputkesta tuli hetkessä superhauska, puomilla kiipeilyn alkeet opittiin tosi äkkiä! Luoksetuloharjoitukset ihmiseltä toiselle menivät häntä viuhuen onnellisina makupaloja maiskutellen. Mahtava pentu!

Maailman parhaat koirat

Viime lauantaina kisailtiin parinkymmenen tuhannen muun koiran kanssa Helsingin Messukeskuksessa. Shiboja oli ilmoitettu huikeat 125 kappaletta. Meidän tiimistä oli mukana Helmin pennut Pörri, Yumi ja Navi junioriluokassa ja Aata valioissa. Lisäksi olin saanut päähänpiston ilmoittaa mukaan kasvattajaluokan (kun sen poikkeuksellisesti sai kokoon kolmestakin kasvatista) ja Pörrin ja Navin yhdessä pariluokkaan!

Auton rattiin hyppäsin aamukuudelta ja shibojen arvostelu alkoi heti yhdeksältä. Ruuhkassa sai taas istua jonkin aikaa, mutta onneksi oli Lohjalta matkaan poimittu Elisa (jolle kuuluu kiitos myös valokuvauksesta!) seurana ja yhdeksäksi ehdittiin kehän laidalle. Australialainen shibakasvattaja Andrew Burt tuomaroi tehokkaasti, mutta kehä jatkui silti lähes kolmeen asti iltapäivällä. Päivä oli tosi kiva! Shibaihmiset olivat koonneet herkkupöydän kehän viereen ja tuli nähtyä monenmontaa kansainvälistäkin tuttua, muun muassa Tiukun ja Helmin sekä Aatan kasvattajat.

Pörri on upee lyhyessäkin turkissa :)

Junnu-uroksia oli sen verran paljon, että Mari ja Pörri ehti hyvin posettaa omaa vuoroa odotellessa

Wenjun ja Yumi esiintyi kuin vanhat kehäketut! Yumin turkki alkoi vaan kirjaimellisesti rakoilla.

Ja Jaana ja Navi esiintyivät yhtä upeesti kuin aina.

Tulostenkaan puolesta päivä ei ollut ollenkaan huonompi; suuressa kilpailussa Pörri pärjäsi upeasti saaden ERIn ja sijoittuen junnu-uroksissa neljänneksi. Siis maailman 4. paras shibajuniori! :D Yumi ja Navi esiintyivät hienosti saaden EH:t monen muun junnunartun tapaan. Aata loisti tuttuun tapaan valiokehässä ja pisti itsestään vielä pykälän lisää vaihdetta kun päästiin tositoimiin, enkä voisi olla Aatan käytökseen tyytyväisempi. Sitä on vaan upea handlata! Kovassa kilpailussa Aatalle Pörrin tapaan ERInomainen.

Kuva: Katja Pesonen

Jännin osuus olikin sitten ehkä vielä kasvattajaluokka, johon mentiin siis sisaruskolmikon voimin sekä pariluokka Pörrin ja Navin kanssa. Saattaa kuulostaa hölmöltä, mutta pentujen hieno käytös, hyvä arvostelu, toinen sija ja kunniapalkinto kasvattajaluokasta sai mut pakahtumaan ylpeydestä! Aika paljon on valvottu öitä, ajettu kilometrejä ja jännitetty sitä, mitä siitä omasta visiosta lopulta tulee aikaan. Kasvattajauraa ei vielä ole pitkään takana, mutta silti eka kasvattajaryhmä siis kunnialla läpi ja vieläpä Maailmanvoittajassa :) Ylpeä saa olla myös Pörristä ja Navista pariluokassa, harjoituksen määrä oli olematon ja viidestä parista sijoitus oli lopulta toinen! Kyseessä vieläpä juniorikoirat ja kukin hiukan huonossa turkissa, joten tasoitustakin annettiin. 

Neljä kuvaa yllä: Katja Pesonen

Kuva: Katja Pesonen

Vaikka tittelit menivät ulkomaille, kovassa joukossa ja suomalaisiin verraten meidän porukan menestys oli ihan kiitettävää. Ja niinhän se menee, että oma koira, paras koira - ja sama pätee omiin kasvatteihin! <3 Kiitos aktiivisille omistajille!

Love at first sight

Jännää! Muutama viikko enää ja neljäs Mirai No -pentue näkee päivänvalon!

(tai siis, eihän ne pennut sitä päivänvaloa kyllä vielä syntyessään näe.. Mutta you got the point ;) Pentujaaa!)

Aww, vauvamasu!
Kuva Linda Malmlund

Nurmijärvellä asusteleva Fumiko (Laggan Ifumi) astutettiin toukokuun helteissä ja iloksemme maha on alkanut pyöristyä! Isänä tässä pentueessa on Norjasta tuotu Yasu, Matsumaru Go Av Enerhaugen, jota olen jo muutamia vuosia sitten kaavaillut jalostukseen. Nyt vihdoin päästiin toteuttamaan suunnitelmat, sillä Fumiko ja Yasu sopivat toisilleni mielestäni kuin nakutetut! Ja koirat olivat muuten samaa mieltä, sen verran nopeaa oli toiminta heti ensimmäisellä tapaamisella Fumikon juoksun 14. päivänä. Astutus uusittiin vielä parin päivän päästä ja sitten jatkettiin normaalia elämää - siis yritettiin olla miettimättä liikaa syötävän suloisia shibapentupalleroita. Helpommin sanottu kuin tehty! Kovin montaa viikkoa ei kuitenkaan tällä kertaa tarvinnut olla epätietoisuudessa, sillä Fumiko ultrattiin 3-4 viikon odotuksen jälkeen ja todettiin kantavaksi!

Fumi 2v näyttelyssä
Kuva Merete Godt

Kuvat Linda Malmlund

Fumiko on pienestä pitäen ollut iloinen pieni hassuttelija. Fumi hurmasi minut ja Lindan jo kuvissa muutaman viikon iässä. Kolme vuotta sitten kun juhannuksena tavattiin kuusiviikkoinen pennunpallero "Pilkku", se oli menoa se! Sittemmin Fumiko on toki hieman aikuistunut ja osaa esiintyä myös shibaprinsessan roolissa, mutta sosiaalinen ja kiltti tyttö joka tapauksessa. :)

Yasussa olen aina ollut ihastunut uroksen sopusuhtaiseen rakenteeseen. Yasu on keskikokoinen ja vahvaluustoinen, sillä on kiva ilme, komea niska ja erinomaiset kulmaukset. Kokonaisuuden kruunaa kaunis, vahva punainen väri. Luonteeltaan poika on Fumin tavoin ihmisavoin, aktiivinen ja leikkisä. Aika sellainen kuuliainen shibapoika :) 

Kuva Meri Pistokoski

Yasu on isän puolen suvultaan Suomessa jonkin verran uutta linjaa eikä 5-vuotiaalla herralla ole aiempia pentuja, joten kaksi uuttaa shibaa tässä on siis vanhemmuuden maailmaan astumassa. Koirat on terveystutkittu ja olleet perusterveitä pienestä pitäen. Lisäksi Yasu ja Fumiko on molemmat palkittu sertifikaatilla näyttelyissä. Kuten todettua, yhdistelmä täydentää toisiaan mielestäni erinomaisesti kaikin puolin! Odottelen pennuista kasvavan vauhdikkaita ja ystävällisiä shibapalleroita, jotka sopivat monenlaisesta harrastelusta ja koiran kanss ayhdessä puuhailemisesta nauttiviin koteihin. Pentukyselyitä on tullut paljon ja monen potentiaalisen kodin kanssa onkin jo oltu yhteydessä, mutta päätöksiä kodeista en tee ennen kuin pentuset ovat syntyneet ja päässeet varmasti elämän alkutaipaleellaan vauhtiin. Mielestäni on parempi katsella rauhassa mitä sieltä oikein tulee ja alkaa sitten vasta todenteolla miettiä oikeita koteja kullekin pennulle.

Y <3 F

Laskettu aika on vasta heinäkuun puolen välin jälkeen, mutta täällä ollaan ihan jo jännän äärellä! Fumiko kuulemma tankkaa kovasti ruokaa ja on pirteä mammakoira, alkaen ilmeisesti hiljalleen muistuttaa enemmän valasta kuin koiraa.. :-)

PS. Yasu viettää muuten tänään 5v synttäreitä! Paljon onnea ihana dad-to-be!