maanantai 1. huhtikuuta 2013

Välitietoja

No oho, kolme pentua maailmassa ja yksi näyttää muuten bläkkäriltä!

Pääsiäissunnuntain olotiloja

...tai sitten ei. Aprillia! Aika laimeeta näin samassa postauksessa paljastaa jo, mutta eipä aiheuteta suurempia järkytyksiä kenellekään ;) Todellisuudessa täällä ei ole tapahtunut vielä yhtään mitään. Ruoka vähän tökkii ja jotain satunaista petailua silloin tällöin, mutta tälläkin hetkellä Helmi köllöttää sohvalla kutakuinkin eilisen tapaan ja lämmöt ei ole heilahdelleet suuntaan tai toiseen. Kovasti siellä masussa porukka näyttäisi kuitenkin myllertävän, kai ne kohta on tulossa jatkamaan bileitä suureen maailmaan.

Odotellaan, odotellaan. Röntgenkuvasta tehtyjen lukuisten veikkauksien neljä olisi todennäköisin lukumäärä ja väittääpä muutamat löytävänsä kuvasta merkkejä viidestäkin pennusta, mutta Helmin masu ei kyllä niiiin iso ole että itse osaisin ainakaan sitä neljää enempää odottaa. Kaipa se kohta selviää. Täällä on jo muun muassa tehty rästissä olleita remppahommia ja pesty ikkunoita, kohta saa tosissaan alkaa käyttämään mielikuvitusta hyödyllisen tekemisen keksimiseksi.. :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti