sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Vastoinkäymisiä

Lyhyesti tilannetiedotusta Tiukusta ja pennuista. Kolmas pentu juuttui synnytyskanavaan, pitkän pusertamisen jälkeenkään kun pentua ei saatu ulos ponnistuksilla. Lähdettiin päivystäjälle Vöyriin, jossa ensin kokeiltiin oksitosiinia kun pentu oli jo niin pitkällä tulossa, mutta ei sekään auttanut. Röntgenin perusteella selvitettiin, että mahassa on vielä kolme pentua ja päädyttiin sektioon. Kaikki pennut saatiin elävänä ulos, mutta jumissa olleella pikkupojalla oli kitalakihalkio, joten se päädyttiin lopettamaan ennen kotiin lähtöä. Saldona 2 + 2 ja Tiuku onneksi olosuhteisiin nähden virkeä.

Ensimmäinen yö kotona meni melko hyvin, kolme pentua on kasvattanut painoaan, mutta pieni, mahassa pitkään ollut vaalea tyttö on vielä heikko. Kaunis pieni pentu on menettänyt painostaan noin 10g ja painaa nyt vain 200g. Imeminen ei oikein lähde sujumaan, joten keinoruokintaa tässä yritetään. Toivotaan parasta.

2 kommenttia:

  1. Paljon tsemppiä koko porukalle!

    VastaaPoista
  2. Kiitos tsempeistä! Pikkutyttö menehtyi eilen kuitenkin.. :( Kolme muuta vaikuttaa virkeiltä, toivotaan että asiat pian lähtisi rullaamaan..

    VastaaPoista