torstai 9. toukokuuta 2013

Fem veckor!

Voi mun hassut! <3
Aika viipottaa taas hirmuista vauhtia, tuntuu että vuorokaudessa pitäisi olla ainakin pari tuntia lisää aikaa. Tiistaina vietettiin Helmin nimipäivää ja käytiin Helmn kanssa kokeilemassa canicrossia pieni lenkki, kun tuntui emolla olevan energiaa. Hieno kirittäjä Helmi olikin, ei varmasti jäänyt viimeiseksi yhteiseksi juoksulenkiksemme :) Eilen pennut täyttivät viisi viikkoa. Kuluneen viikon aikana ollaan taas opittu hirmuisesti uutta. Vieraita on käynyt kylässä yli tusinan verran - sosiaalistamisharjoitukset ovat siis aika hyvässä vauhdissa. Edellisessä postauksessa olikin muutama kuva viikonlopulta. Pentutesti on varattu parin viikon päähän ja pennuille on kovasti mietinnässä viralliset nimet. Nimien päättäminen on kyllä varmaan aina yhtä vaikeeta, mikään ei tunnu riittävän täydelliseltä täydellisille pikkunassukoille! :)

Tänään ulkoiltiin puistossa ekaa kertaa. Pihan nurtsilla ollaan pyöritty jo muutaman kerran aiemmin, vauhti alkaa kiihtyä tosissaan erityisesti tyttöjen toimesta. Aikamoisia saavutuksiakin on saavutettu: L.A. onnistui kakkaamaan ruokakuppiin ja London oli tänään mun työpäivän aikana kiivennyt pentuaitauksesta pois, onnellisena oli mamman kanssa olkkarin portilla vastassa ja sisarukset vähän tyytymättömämmän oloisina kiltisti aitauksessaan.. :D Viikonloppuna samainen London-neiti puolestaan kipusi kameralaukkuun, kuten todistusaineisto edellisessä postauksessa osoittaa. Sama tyyppi, joka ensimmäisenä kipusi pentulaatikon reunan yli, kiipeilijäainesta selkeesti. Jonkinlaiseksi saavutukseksi (kovin tylsäksi edellämainittuihin urotekoihin verrattuna.. ;) ehkä voi sanoa senkin, että turvotettu nappula alkaa maistua ja kiinteä ruoka muodostaa jo pentujen pääasiallisen ravinnon. Kolmesti päivässä mussutellaan ruokakupista ruokaa ja enää vain silloin tällöin pääsee äitin nisiin kiinni :)

Tässä kuvasaldoa eilisestä puistoilusta, ihana kevätaurinko helli ja pennuilla tuntui olevan kivaa! :)

Ei turhan huono poseeraus meitin pikkuflikalta :)
Sydney muistuttaa ulkomuodoltaan koko ajan enemmän ja enemmän isäänsä samassa iässä.
Sydney on pennuista tällä hetkellä kaikkein vallattomin, oikein pieni kujeilija.
Tässä saa isoveikka kyytiä :)
Korvat lurpattaa, mutta pose toimii
Adios!

Ihana London muistuttaa niin äitiään :)

Toivotaan, että nämä aurinkoiset kelit saavat pian jatkoa, tämä helatorstai on ollu varsin sateinen. Märästä maasta ja pienestä tihkusta huolimatta käytiin lyhyesti pihalla pentujen kanssa, eipä keli tuntunut pikkunaskaleita juuri häiritsevän. Hienosti tekivät asiansa ja sitten touhuiltiin hetki ja pari naapuriakin kävi pentuja moikkaamassa. Vieraita mentiin heti reippaina katsomaan :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti