tiistai 28. kesäkuuta 2011

Treenikuulumisia

Tänään oltiin taas agilitytreeneissä, on se vaan kivaa! :) Tiukuhan on treenannut nyt vuoden verran, tehnyt tosin pennut välissä ja joululoma ja juoksut on tietysti myös aiheuttaneet taukoja, mutta vajaan vuoden siis periaatteessa. Alkaa sujumaan jo aika hyvin kaikki esteet, paitsi pussi, joka on yksinkertaisesti vähän unohtunut treenistä pois.. Pitääkin yrittää muistaa se ens kerralla. Edellisviikolla startattiin ekaa kertaa epävirallisissa, siellä 1-luokan radalta sijoitus 3/12 - ei ollenkaan hullummin siis! Täytyy miettiä, uskaltaisikohan sitä virallisiin jo tänä kesänä, vai ehkä sittenkin vasta talvella.

Treenien jälkeen voi ottaa rennosti :)
Mentiin tänään sellaista noin 18 esteen rataa, sisältäen kepit, hyppyjä, pari putkea ja renkaan. Rata oli oikeastaan siis hyppyrata, kun kontakteja ei ollut mukana. Meni kyllä ihan hyvin, kepit otettiin pari kertaa ja ne ekalla oikein. Edelleen joudun tukemaan Tiukua pujottelussa aika paljon, käsiavustusta pitäisi hälventää pikkuhiljaa jo enemmän. Putkille oli aika vaikeita kulmia, mutta Tiuku haki niihin oikein hyvin! Radassa oli pari kivaa hyppykuviota, edelleenkin Tiukulla on tapana vähän venyttää kaaria pitkiksi, mutta tänään tehtiin pari oikein tiukkaakin kurvia ilman mitään hepuliin valmistautumisia :P Ennen estettä kun vähän jo jarruttaa niin kurvi pysyy pienempänä. Helle helpotti tietysti myös koiran hanskaamista, tosin yllättävän hyvin Tiuku jaksoi myös painaa menemään. Ekalla vuorolla ekan radan jälkeen Tiukulla oli vähän keskittymisvaikeuksia kun joku mielenkiintoinen koira lenkkeili ohi, ja pitihän sitä mennä sitten katsomaankin, mutta lopulta neiti kiinnostui taas musta ja kalkkunaherkuistaan :) Itselle hyvä muistutus oli, että kun koiran joutuu viemään hypyn yli ja sen pitäisi suoraan sen jälkeen tehdä 180 asteen käännös takaisin päin, peruuttaminen ja "nenästä vetäminen" toimii hyvin :)

Helmi oli Aleksin kanssa mukana nauttimassa auringosta meidän treenien ajan ja alkulenkillä nyt käytiinkin yhdessä. Helmi oli tapansa mukaan vinkunut Aleksille aika pitkään kun huomasi että Tiuku pääsi treeneihin ja hän ei, mutta rannassa kahlailu ja melkein uiminenkin oli kuulemma maistunut :) 

Helmin pentukurssi loppu viime viikolla, nyt odotellaan syksyn kursseja. Tokon alkeet tai arkitoko voisi olla ihan kiva :) Helminkin kanssa olisi kiva päästä agin alkeiskurssille, mutta se on ajankohtaista vasta ensi keväänä kun Helmi on yli vuoden ikäinen. Pentukurssi meni kaikenkaikkiaan tosi hyvin, vikoilla kerroilla treenattiin viereentuloja, paikallaanmakuuta ja seuraamista. Paljon tärkeitä sosiaalisuusjuttuja, omistajan kanssa leluilla leikkimistä, ohittamista, luoksetuloja ym. treenattiin aiemmin, kiva kurssi oli! Seuraamisessa meillä kontakti pysyy jo tosi hyvin (lihapullien sylkeminen suusta toimi hienosti apuna siinä kohtaa, kun kontakti meinasi välillä pudota), mutta Helmi ei oikein ole vielä ymmärtänyt mikä on oikea paikka seurata. No, pikkuhiljaa, eiköhän se siitä kun tekeminen tulee varmemmaksi ja Helmi saa samalla lisää "draivia". Naksuttelua voisi koittaa tässä kotona, mutta hyvä kontaktikin on jo tosi kiva juttu! :) Viereentuloja pitäisi treenata seinän vieressä, että asento on suora ja tiivis ja käännös nopea. Paikallaanmakuut meni koiran ikä huomioiden todella hyvin (hyvin pystyn kävelemään 5 metrin päähän), samoin kuin maahan-käsky napsahtaa kohdilleen melkein joka kerta ilman sen kummempia käsiapuja, jes :)

Mätsärissä 15.6.,
koira sentään keskittyy :D
Kuva: SDY Pohjanmaa
Mitäs vielä treenirintamalla.. No, torstaina on taas näyttelykoulutus, Pohjanmaan Seropien järjestämä koulutus joka toinen viikko vaikutti kyllä yhden kerran perusteella tosi hyvältä! Helmi seisoo jo tosi hienosti ja pöydälläkään ei ole ongelmia (hampaiden katsominen pitäisi tapahtua tosin Helmin mielestä aika nopeesti, mutta ehkä malttia tulee pikkuhiljaa kun tasaisesti harjoitellaan :). Liikkeessä ei oikein ole löytynyt vielä varmuutta, Helmi joko pitää tosi hyvän kontaktin jolloin liikkeet voi näyttää epätasaisilta tai sitten nenä valuu maahan.. Pitäis varmaan olla jotenkin tiukempana, että näyttelyhihnassa ei kieritä maassa tai nuuskutella, niin ei tulisi sitten sellaisia ongelmia kehässä vaikka koiraa ei jostain syystä sattuisikaan ihan kamalasti kiinnostamaan. Eka näyttely Helmillä on heinäkuun lopussa, Porissa. Saas nähdä miten meidän käy :)

4 kommenttia:

  1. Nyt vasta huomasin tämän uuden blogin, kivaa lukea Tiukun ja Helmin menoista :)
    Agirata kuulosti hyvältä, ja meillä jäi taas treenit välistä.. :o/
    Ensi vkolla sitten Sjoelle, eikös niin ;)

    VastaaPoista
  2. Kiva kun huomasit :-) Ainiin vitsit, ne kisat ois ollu ma? Mulla taitaa olla iltavuoro :( Tänään valmennukseen!

    VastaaPoista
  3. Ei se mitään, tuleehan noita myöhemminkin :) hyvää valmennusta!

    VastaaPoista
  4. Voi harmi kun satun varmaan olemaan Kotkan seudulla kun olette Porissa näyttelyssä, olisi muuten voinut tulla katsomaan :)

    VastaaPoista