maanantai 16. kesäkuuta 2014

:) ja :(

Onnea ja epäonnea, molempiahan se elämä usein on.

Navi ja Helmi matkustaa
Ihana Navi lähti kotiin lähes kolmen viikon Turussa vietetyn ajan jälkeen, on siinä kyllä näppärä pieni shiba! Irtipidettävä, sosiaalinen, kiltti, leikkisä ja kaunis kuin mikä :) Eipä voisi kasvatilta enempää toivoa. Naviska kävi ekassa näyttelyssään heti kotiin Lahteen palattuaan - Lahden ryhmänäyttelystä irtosikin sitten heti ROP ja SERT! Nyt jokainen Helmin pentu on siis saanut jo sertin ja heti ekalla yrityksellä, aika wau! :)



Kuvat: Jaana Sääskilahti

Juuri ennen Navin lähtöä, Tiuku loukkasi jalkansa leikeissä. Jotenkin se vääntyi. Tajusin heti, että nyt sattui ihan oikeasti kun Tiuku inahti ja jäi itkemään eikä varannut painoa oikealle takajalalle ollenkaan. Tiuku kun ei pienestä valita. Kannoin koiraa parisataa metriä ja sen jälkeen kävely jo luonnistui, mutta ontuminen palasi seuraavina päivinä. Parin päivän jälkeen totesin, että pakkohan se on lähteä tarkastamaan mikä tilanne on ja yritin saada aikaa ortopediaan erikoistuneelle Mikael Granholmille. Kesäkiireissä se ei nyt heti onnistunut, mutta Vettorilta saatiin aika toiselle eläinlääkärille ja käynnin yhteydessä sitten Granholmin ehti leikkauspöydältä konsultoida Tiukunkin tapausta. Näillä ohjeilla nyt edetään.


Tiukun molemmissa polvissa on siis löysyyttä, vaikka aiemmin mitään oireiluja ei ole ollut. Tiukun kävelytyylistä ja ravin lyhyehköstä taka-askeleesta sekä ekan pentueen hieman vaihtelevista polvituloksista olen toki päätellyt, ettei Tiukun polvet enää ehkä ole täysin tiiviit (kuten nuorempana tutkittaessa), mutta yllättäähän se silti, että löysyys on aika selvää. Sen verran aktiivisesta koirasta on kyse, että lihaskunto kai on auttanut aika pitkälle. Polvikulmaa Tiukulla saisi olla enemmän, mutta liikeradat ovat onneksi suorat - silläkin on merkitystä kun polvien kuntoa pienellä koiralla mietitään.



Nyt ollaan oltu siis viikko kohta kipulääkekuurilla ja yritetty pitää Tiuka levossa. Helmi oli viime viikon kotona Halikossa, että Tiuku sai olla rauhassa toipumassa täällä mun kanssa. Lenkit ovat olleet lähinnä korttelia ympäri siis, aika tylsää.. Eilen tehtiin vielä vaihtarit koirajärjestelyjen suhteen - Tiuku ja Iitu ovat kotona Halikossa ja Helmi ja Aata mulla täällä Turussa. Tiukun ontuminen on vähentynyt - toivotaan että tilanne parantuu ennalleen eikä tarvitsisi leikkauspöytää alkaa miettiä.

Tänään käytiin nuoriso-osaston kanssa agilityssa, kuten muuten viime viikollakin kun Aata oli viikonloppuna mulla hoidossa. Toista kertaa siis Aatan kanssa agikentällä, selvästi pikkumusta sai jujusta hieman jo kiinni! Tänään opeteltiin putkea ja puomia, puomi oli heti ihan helppo nakki - ja samoin putki ensimmäisen voimakasta lahjontaa vaatineen läpimenon jälkeen. Hyppyjä tehtiin eteenlähetyksinä palkkakipon avulla ja hienosti sujui! Helmin kanssa tehtiin aika perustreeniä jälleen ja vauhdin määrä oli hieman vaihteleva, vaikka aluksi leikkirevittelyenergiaa oli todella paljon. Tulipa muuten taas muistutus siitä, että kontaktien kanssa saa olla tarkkana - sen verran korkeelta neiti pomppasi A:lta kun sieltä kerran pääsi yksin tulemaan alas. Tässä muuten pieni videonpätkä viime kerralta Instagramissa. Nuo kontaktit jostain syystä Helmiä jokatapauksessa houkuttaa ;)

Bläkkärit Koma ja Aata odottelee omaa agilityvuoroa
Saatiin tänään vielä hyviä uutisia näyttelyrintamalta kun tänään Kotkassa Pörri (M. Aidoru Idai) ja Yumi (M. Aidia Chiisai) olivat edustamassa. KV-näyttelyssä Pörri PU2 kera varasertin ja Yumi PN1, SERT ja VSP! Superia siis jälleen, kiitos aktiivisuudesta Marille ja Wenjunille!

Yumi oikealla

Yumin toinen serti toisesta näyttelystä

Pörri ja ansaittu maistiainen! :)

Pitäkäähän peukkuja, että Tiuku-pieni nyt paranee ja polvet ei siis vaivaa. Täytyy vaan koittaa ottaa varovasti nyt vielä muutama päivä ainakin ja pysyä itse optimistisena, vaikka kovasti huolta koirien sairastaminen aina tuo arkeen. Kaipa nuo polvileikkauksetkin aika hyvällä prosentilla onnistuvat, jos sinne asti joudutaan. Ja ainakin ammattitaitoinen ortopedi löytyy kaupungista, tärkeä asia sekin.

 Vielä pari päivää töitä ja sitten pientä lomaa tiedossa! Juhannusta vietän itse muilla mailla (=Prahassa!) ja koiranelikko lähtenee mökkeilemään. Aurinkoista keskikesän juhlaa kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti