maanantai 16. tammikuuta 2012

Lomakuulumiset

Täällä sitä ollaan, takaisin Vaasassa ja arjessa kiinni. Vuoden vaihteen mukana saapui myös talvi! Lunta löytyy melkein jo enemmän kuin riittämiin, mutta on ihanaa kun iltaisin näkee eteensä lumen heijastaessa valoa ja shibakaksikko täällä on tietysti riemuissaan! Aina kun lähdetään ulos ja pihalla on lunta ja pakkasta, koirien ilmeistä ja liikkeistä loistaa keveä riemu, on pakko tehdä sukelluksia hankeen ja haastaa kaveria leikkiin :) Lenkin jälkeen leikin nimi on vuorenvalloitus, kun Helmin ja Tiukun täytyy päästä kiipeilemään ja hepuloimaan lumiauran aikaansaamille lumikasoille :) Koirien iloa on ihana katsoa!

Joululoma oli mahtava! Arki on tuntunut aika puulta kolmen ihanan viikon jälkeen kotimaisemissa. Joulua vietettiin mökillä Somerniemellä ja vaikka lunta ei ollutkaan, ei se rentoa tunnelmaa haitannut. Helmi ja Tiuku saivat joululahjaksi uuden pedin ja se otettiinkin heti käyttöön. Kaikille shiboille ja aina yhtä sympaattiselle sukulaistemme porokoira Kamulle oli tietysti myös omat herkkupussit lahjasäkissä. Iitu ja Kamu tiesivät ihan tarkkaan lahjojen jaon aikana, että kyllä heillekin on paketti tulossa! Veteraanit pyörivät lahjasäkkien vieressä kuin malttamattoman pikkulapset :-)

Tonttutyttö Aata miettii mitä nää kaikki paketit oikein on
Iitu ja Kamu tietää mitä paketit tarkoittaa!
Joululahja heti käytössä
Tiukun unipaikka
Tapaninpäivänä kyllä sitten vähän kosahti, kun saatiin myrskyn myötä puita niskaan ihan tosissaan. Aikamoinen kokemus. Osa autoistakin sai osumaa ja yksi niistä on edelleenkin huollossa, ellei peräti mene lunastukseen. Onneksi muuten selvittiin suuremmitta vahingoitta ja kotiinpäin oltiin Tapaninpäivänä lähdössä joka tapauksessa. Ei tarvinnut jäädä ilman sähköjä ja vettä mökille kyhjöttämään, vaikka koirat varmaan olisivat viihtyneet. Kotonakin oli sähköt pois, mutta ne palautuivat vielä samana iltana.

Pari kaatuneista puista. Oikealla alakulmassa yksi autoista.
Kynttilänvalossa kotona sähköjä odotellessa

Joulua seuranneella viikolla meillä kävi pieni äksidentti, kun kouluttelin koiria pihalla luiden syömisen jälkeen. Iitu ja Aata ottivat yhteen, kun Iitu ilmoitti Aatalle että hän oli ensin treenaamassa ja herkkuja kerjäämässä ja ilmeisesti vielä luut mielessään Aata sitten vastasi rähinään eikä alistunut Iitulle. Yleensä annan koirien selvittää itse välinsä ja nytkin rähinä kyllä aina tauottui, mutta jatkui aina vain uudestaan, joten menin väliin ja erotettaessa koiria toisistaan Aatan hammas onnistui repäisemään ihon läpälle Iitun jalasta, hieman ranteen yläpuolelta. Huoh.. :( Iitu oli kyllä urhea, mutta sen verran iso haava jalkaan tuli, että se piti paikata. Aata ei ole ollenkaan dominoivaa tyyppiä, mutta hyvin vietikkäänä koirana tulistuu puolustamaan leluja ja herkkujaan, jos hänen mielestään joku niitä uhkaa. Turha tapaushan koko tappelu oli. Mulle muistutus siitä, että aina pitää muistaa hiukan katsoa miten mm. luita ja herkkuja syöttäessä toimii ja ehkä jos koirat on pakko erottaa toisistaan, se on sitten tehtävä jotenkin muuten kuin väkisin eri suuntiin nostamalla. Koko tappelu tuli vaan niin yllätyksenä, kun koirien laumaelämä on sujunut tosi hienosti ja mutkattomasti. Ja järjestys olikin tallessa heti kun Iitu vaan palasi eläinlääkäristä kotiin.


Uusivuosi meni  hienosti! Koirat tuskin huomasivat pauketta, ei edes paukkuarka Iitu ollut moksiskaan. Ehkä se otti nuoremmista mallia :) Vuoden ensimmäisellä viikolla pääsin katsomaan shibapentuja, ensin Erjalla pientä 5 viikkoista shibaprinsessa Onnaa ja sitten Tialla lähes samanikäisiä kolmea narttupennua ja yhtä jämerää urospentuakin. Erjalla oli myös ihana nähdä mm. Iitun kauniita puolisisaruksia Viliä ja Siiriä, hauskasti erityisesti Vilistä tuli eleiden kautta Iitu mieleen. Ihan samanlaisia rapsutusilmeitä ainakin! :) Lisää pentutapaamisia tiedossa vielä tammikuun aikana, toivottavasti ei ala pentukuumetta pukkaamaan!

Onna

Runokuono-pentue
Lopulta oma lomareittini vei vielä Itä-Suomeen Leppävirralle mummolaan, ja sieltä lopulta auto- ja junakyydillä Vaasaan. Tiuku ja Helmi tosin matkasivat Aleksin kanssa Salosta suoraan Vaasaan, ettei neitien tarvinnut reissata lyhyen viikonlopun vuoksi Suomea puolelta toiselle. Koirat eivät olisi päässeet mummon 80-v bileisiin mukaan kuitenkaan :) Aata ja Iitu kyllä nauttivat Savon pakkasista ja lumista, joita ei vielä tuolloin etelässä ollut. Erityisesti Aata jaksoi painella ulkona ihan vaikka yksinään sellaisella riemulla että!

 Aata onkin ollut oikein kuuliainen nuori shibatyttö, vilkkaudestaan huolimatta pysyttelee vapaanakin hienosti ihmisten lähellä / pihapiirissä ja tykkää kaikista ihmisistä. Juoksu vaan vielä antaa odotuttaa itseään, vaikka ikää on jo kohta 9kk. On ollut kiva huomata, miten mun ja Aatan suhde on lähentynyt kun olen viettänyt hänen kanssaan pidempiä aikoja yhdessä ihan vuorokauden ympäri. Mitä enemmän pikkuneitiin tutustun, sitä mahtavampi tyyppi suloisen ulkokuoren alta paljastuu! Ihan mahtavia koiria noi on kyllä kaikki neljä, kovin erilaisia, mutta silti niin samanlaisia. En voisi parempaa laumaa toivoa <3 Ja on aina yhtä ihana nähdä se ilo, kun koko lauma pääsee yhteen. Tulipa muuten harjoiteltua lomalla neljän koiran lenkitystäkin 45 minuutin hihnalenkillä ja hyvinhän se sujui! Selkeesti teknikkalaji.

Joulukorttikuvausta

Iitun hanskaleikkejä

Kukkuu!

Täältä tullaan!

Vuoden pimein päivä, 22.12.2011

"Talvikuva" 28.12.2011

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti