torstai 29. toukokuuta 2014

Toukokuu pikakelauksessa

Kesää kohti, karva ropisee
Toukokuu alkoi Tampereen reissulla, lauantaina 3.5. oli siis KV-näyttely, johon olin mattimyöhäisenä ilmoittanut Helmin. Shiboja oli yhteensä 14 kpl, näistä narttuja 10. Helmin kanssa meni aika mukavasti! Avoimessa luokassa oli peräti 5 narttushibaa, ja Helmi sai ERI:n sekä SA:n ollen luokan toinen. Paras narttu -kehässä pääsi vielä pari ohi ja lopullinen sijoitus PN-4. Kaikenkaikkiaan ihan mukava sijoitus kuitenkin ja mitään näyttelyjuttujahan ei olla noin vuoteen harjoiteltu, joten siinäkin mielessä sai olla tyytyväinen :) Arvostelu brittiläiseltä Derek Smithiltä oli oikein mukava, ko. herra on muuten arvostellut shiboja Cruftsissakin!





Näyttelyuutisia saatiin äitienpäivältäkin, vaikka itse oltiin ihan vaan kotosalla Salossa tuo viikonloppu. Yumi ja Pörri olivat ekassa näyttelyssään Helsingin kansainvälisessä ja lopputuloksena molemmille JUN ERI1, SA ja SERT -> lopulta ROP ja VSP!! Shiboja ei ollut montaa mukana, mutta naperot saivat ainoat SA:t, joten aika huippua!





Agitreenit on jäänyt vähän vähälle toukokuun aikana, kun on tosiaan ollut äitienpäivää ja sitten työreissua, jonka yhteydessä tosin miittasin kasvatteja Riihimäellä! Mukava kesäpäivä, kiitos Yumin, Pörrin ja Navin omistajille! Näin samalla myös Fumikoa, aina yhtä iloinen pikkuneiti! Navi jäi kuun puolestavälin mulle hoitoon muutamaksi viikoksi, kolmen koiran kanssa on arki sujunut yllättävänkin hyvin. Navi on aika mahtava tyyppi, tosi vaivaton pikkukoira näin kiireisessä arjessa. Aina hyvällä tuulella ja huomaa, että mitä pidempään se täällä nyt on ollut, alkaa pyöritellä meitä kaikkia kippuransa ympärille.. Helmistäkin on tullu ihan pehmo, Navi-naiivi kun ei muka edes huomaa jos äiskä yrittäisikin komentaa :)  Lätkäfiiliksiäkin on koettu yhdessä, väitän että aika iloisen söpö kannustaja tuo neiti!




















Viime viikon helteet oli aivan mahtavat, nyt niistä ei vaan ole enää tietoakaan, höh. Helmi ja Tiuku on molemmat pudottaneet karvaa oikein antaumuksella, kämppä on aivan kaaoksessa koko ajan. Viime sunnuntaina käytiin Mynämäellä treeneissä ja Navinkin kanssa kokeiltiin vähän agijuttuja. Putki oli ainakin ihan tuttu juttu! Tiukun kanssa tehtiin keinu- ja keppitreeniä, kuumuudesta huolimatta se sujui superhyvin! Helmin kanssa agit junnaa vähän ehkä paikaillaan, pitäisi miettiä joku järkevämpi treenisuunnitelma eikä vaan hetken mielijohteesta tehdä jotain epämääräistä. Pätkittäin se menee tosi hyvin, mutta välillä into hiipuu. Helmi toki kyllä tekee mitä pyydetään, mutta hidasta tekemistä en paljon jaksa katsella :)

(Jälki)ilmoitin Tiukun häthätää kisoihin Harjavaltaan tämän viikon sunnuntaille, kun siellä on yksi harvoista kevään kisoista, jossa päästään menemään kaksi agilityrataa. Luokkanousun metsästykseen tuottaa hieman päänvaivaa, että meillä on jo yksi LUVA hyppyradalta, joten hyppyradoilla kisaamisesta ei nyt varsinaisesti ole hyötyä. Ja taas vain yhtä rataa varten ei oikein kovin kauas huvita ajella. Ens viikolla vois ehkä lähteä Tampereelle vielä, sen jälkeen on taas pidettävä kisataukoa kun ei päivämäärät natsaa oikein millään.


Kunhan kesäkelit tulee takaisin, suunnataan varmaan mökille jossain välissä. Onneksi voi tehdä välillä etätöitä ja lomaakin on ehtinyt kertyä hiukan, joten kesästä on tarkoitus ehtiä jossain sopivassa välissä nauttimaan.. Helmin pennut ja Aata on ilmoitettu Maailmanvoittajaan elokuun alkuun, sitä ennen pitäisi hiukan näyttelytreeniä vielä ehtiä jonkun pienemmän näyttelyn muodossa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti