Laku ja Toffee

Huhhuh. Takana on aikamoiset kaksi vuorokautta, mutta nyt uskaltaa hengittää. 

Meillä on kaksi potraa pentua - veljeskaksikko musta ja punainen! <3

Synnytyksen ensimmäiset merkit saatiin perjantaina aamulla, kun vuorokausia astutuksista oli 58-62. Lämmöt laskivat, Aata rauhoittui koppaan ja viihtyi siellä koko päivän. Matkassa oli ilmeisesti  huonoa tuuria, kun synnytys eteni illan ja yön aikana ihan normaalisti, mutta Aatan kovasta yrityksestä huolimatta pentu ei päässyt tulemaan ulos. Noin kaksi tuntia pentuveden ja supistelujen jälkeen sikiöpussi näkyi, mutta sitten se hävisi kokonaan - aivan kuten Tiukulla viime vuonna ja silloin soi hälytyskellot. Soitettiin Tuhatjalkaan ja päädyttiin pakkaamaan auto ja lähtemään Halikosta reilun puolen tunnin matkan päähän Turkuun päivystävän eläinlääkärin hoitiin.

Aata ponnisteli matkallakin, mutta jumissa mikä jumissa. Ilmeisesti pennut tuuppasivat tulemaan eri kohdunsarvista ulos samaan aikaan ja siksi matka ei edennyt. Aatan ja Hanneksen pojat syntyivät maailmaan siis keisarinleikkauksella lauantaina 11.10. noin klo 5:30. Kyllä siinä odotusaulassa äidin kanssa istuessa tuli pyöriteltyä jo aika montaa synkkää ajatusta ja harvoin minuutit kuluvat noin hitaasti. Sydän hyppäsi volttia kun toimenpidehuoneesta kuului lopulta piiitkän odotuksen jälkeen shibapennun tomeria rääkäisyjä. Sitten ne sieltä aika pian tulivatkin meille kuvailtavaksi: pojat musta ja punainen. Lupaavilla bläkkärimerkeillä varustettu "Laku" (253) ja vahvapäinen, kauniin vaalea punainen "Toffee" (305g)! 

Keisarinleikkaus ei tietenkään ole kovin ideaalinen tapa aloittaa äitiys. Aata heräili aika hitaasti ja tokkurassa pennut pääsivät kyllä tissille toviksi, mutta kotiin päästyämme noin kello yhdeksältä aamulla Aata oli kovin, kovin kipeä eikä pentujen imettäminen tullut kuuloonkaan. Aatalla ei tietenkään ollut oikein käsitystä siitä, mistä mötköt olivat ilmestyneet eikä se halunnut niitä päästää pyörimään kipeän haavan ympärille. Siispä pulloralli sai alkaa, että Aata saisi aikaa toipua. 

Pentujen elämän eka vuorokausi meni aikamoisessa sumussa. Onko tarpeeksi lämmintä, onko pennuilla taas nälkä, pitäisikö pissattaa ja kakattaa jo, sattuuko Aataa, mitä jos Aata ei ollenkaan hoida pentuja, miten saadaan Aata syömään ruuat ja lääkkeet, sujuuko pulloruokinta, onko vastike valmistettu nyt oikein, miten pennun oikein olisi paras pullosta imeä.. Ja loputon määrä muita huolenaiheita. 48 tuntiin mahtui vaivaiset pari tuntia pätkittäistä unta. Jatkuva stressi ja huoli ja epätiedottomuus lopputuloksesta väsyttää uskomattoman paljon, mutta toisaalta jokainen pieni edistysaskel antaa valtavasti henkistä voimaa. Ensin alkoi sujua pulloruokinta ja pentujen painot eivät enää laskeneet, sitten Aata suostui nielemään kipulääkettä ja yököttävän makuinen Tramal alkoi vaikuttaa js Aata piristyä. Hiljalleen pennutkin alkoivat kiinnostaa, edes vähän. Kerran saatiin ruokittua pennut nisiltä Aatan seistessä rapsuteltavana ja pari kertaa pumpattua vastikkeen sijasta oikeaa äidinmaitoa pulloon. Makuaistiltaan takuuvarmasti ehta shibanalku Toffee osoitti sen verran selviä eroja innossa juoda maidonvastiketta vs. äidinmaitoa. Pikkujätkä Laku taitaa sen sijaan olla tullut ahneudessa äitiinsä, kun kaikki upposi ja vauhdilla!

Nyt mittarissa on pian kaksi vuorokautta ja maailma kirkastuu. Pennut ovat kasvaneet pian 40 grammaa. Aata viettää jo paljon aikaa pentujen lähellä ja käy katsomassa niitä niiden vinkuessa, vaikkei nyt juuri vielä koppaan montaa kertaa ole itse mennyt. Tänään ei ole aamun jälkeen enää pelattu vastikkeilla vaan Aata on ruokkinut pennut - ensin varmuuden vuoksi päästä kiinnipideltynä ja äsken jo vapaasti niin, ettei kuulunut ensimmäistäkään murinaa. Pennut saa möyriä Aatan luona (yleensä tosin vahdin, etteivät riehu haavan lähellä) ja Aata putsailee jo pyllyjäkin aika hyvin. Pihalla kun käydään, on pian jo kova kiire takaisin pentulaatikolle. 

Tuore äitikoira alkaa muistuttaa itseään hymyineen ja häntä selän päälle kiertyneenä, se vasta on parasta! <3

Päiväunet - ja kipulääke - saa hymyilyttämään kun kulunut on puoli vuorokautta leikkauksesta. Voi Aata <3

PS. Tätä kirjoitusta viimeistellessä Aata kellahti tuossa itse Lakun eteen ensin putsattuaan sen ja tarjosi nisää. Nyt maiskuttaa mun eka bläkkärikasvatti onnellisesti maitoa iltapalaksi eikä mua tarvita avuksi. Hieno mamma!