lauantai 28. helmikuuta 2015

Pikkupojat

..ei olekaan ihan niin pieniä enää! Tai onhan ne, mutta apua kun kasvavat. Aatan nassikat Heikki ja Gin (noin 5kk) siis pääroolissa seuraavassa kuvasadossa.

Gin ekassa mätsärissään sinisten pentujen ykkönen!


Asenne aivan kun äitinsä :)




Heikin turkilla pärjää pakkasissakin :)

Meilläkin on muuten pitkästä aikaa näyttelysuunnitelmia! Eikä mitä tahansa suunnitelmia, vaan lähdetään Helmin ja Aatan kanssa käväisemään maaliskuun loppupuolella Latviassa asti. Viivu ja Aatan puoliveli Ilo tulevat mukaan. Saas nähdä miten meille ensikertalaisilla koiranäyttelymatkailijoille käy. Tavoitteena on lähinnä selvitä iloisin mielin laiva- ja automatkusteluista sekä noudattaa kaiken maailman säädöksiä ja ymmärtää erilaisia näyttelysääntöjä. Ja viettää myös päivä turistina Riikassa. Ei tiedä, jos ei kokeile ;)

Reipasta viikonloppua!

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Tunkeileva vai välinpitämätön?

Joskus on aika vaikeaa olla kasvattaja. Mutta ei ehkä ole helppoa kasvatinomistajallakaan. Jos kasvattaja ei tuppaa kylään, se ahdistelee ehkä sähköpostilla tai Facebookissa. Toiset taas saattavat ajatella, että eihän siitä ikinä kuulu mitään. Ei se ole aikoihin kysellyt meidän kuulumisia.

Joka kerta kun näkee oman kasvatin, kyllä sisällä jotain läikähtää. Edellispäivänä törmäsin sattumalta Sakiin, ihkaensimmäiseen kasvattiini. Voi helikopterikorvat! (Sakin omistajan veli asuu nykyään samassa rapussa! Pieni Suomi.) Keskiviikkona kävin moikkaamassa seitsenkuukautista Suzua Naantalissa, josta oli kasvanut viime näkemältä pehmeänpörröinen, niin kaunis ja kiltti shibatyttö, joka ujelsi jo kun näki tutun auton. Viime sunnuntaina viimeksi nelikuinen Gin puolestaan kävi meillä kylässä (vauhti-"Ginderiä" toki on nähty paljon muutenkin kun omistajan Viivun kanssa päivitellään muitakin kuin koira-asioita). Pian parivuotias Helmin pentu Yumi puolestaan kävi Turussa näyttelyssä vastikään, joten treffattiin siinä samalla. Ennen vuodenvaihdessa kävin tervehtimässä Ginin punaista veljeä Heikkiä ja sjoitustyttö Navi oli tosiaan hoidossa yli koko joulun. Sydämessä on saanut siis läikähtää ilahduttavan usein :)

Yumi esiintyi taas niin hienosti ja oli Turku KV:ssa NUO ERI3. 





Paitsi että oman kasvatin näkemisestä tulee aina hyvälle tuulelle, tiivis yhteydenpito on mielestäni kriittisen tärkeää myös kasvattajana kehittymistä ajatellen. Suoraansanoen en jaksa yhtään ymmärtää sellaisen kasvattamisen päälle, jossa kasvattaja ei muista kasvattiensa lempinimiä, tunnista omaa kasvattiaan sen nähdessään tai tiedä missä kaupungissa kasvatti milloinkin asuu. 

Kasvatin näkeminen omin silmin ja omistajien kanssa säännöllisesti jutteleminen on mielestäni paras tapa saada realistinen kuvaus siitä, millainen luonne ja ulkomuoto koiralla on. Koiran käytökseen vaikuttavat niin monet asiat ja ihminen arvioi kukin koiraa erilaisista lähtökohdista, joten en usko että kukaan muu pystyy tekemään tuota arviota puolestani. Yhdestä tapaamisesta ei kuitenkaan vielä saa kokonaiskuvaa, vaan tarvitaan pidempiaikaista, jatkuvampaa yhteydenpitoa. Tavatessa ihan face-to-face on myös huomattavasti helpompi neuvoa koulutuksellisia asioita - pääsee näyttämään ja selittämään metodit ihan konkreettisesti. Erityisesti tämä korostuu koiran ensimmäisinä vuosina. Yleensä on hyötyä siitä, kasvattajana tunnen koiran taustan varsin tarkkaan. 

Pienimmät mirainolaiset, veljekset Heikki ja Gin. Kuvissa molemmat noin 3-4 kk:



Yritän varoitella pennunkyselijöitä jo etukäteen siitä, että jos haluaa vaan tulla noutamaan koiranpennun, vaihtaa rahat pentuun ja sulkea oven takanaan, en ehkä ole oikeanlainen kasvattajavalinta. Enkä ole ihan varma, onko shiba edes silloin oikea rotuvalinta. Väitän, että shibamainen tukiverkosto on vielä tärkeämpi kuin vastaava rotuverkosto monessa muussa rodussa. Ongelmien tullessa vastaan perinteiset koirankoulutusohjeet eivät välttämättä shibaan oikein toimi. Eikä kyse tarvitse olla edes mistään ongelmasta - monet shibojen päivittäiset tavat saattavat olla niin kummallisia, ettei uusi omistaja oikein tiedä, onko tämä nyt ihan terveen koiran käytöstä. 

Suzu-suloinen 7 kk:



Kasvattajan ja kasvatinomistajan välisen suhteen pitäisi olla luottamusta molempiin suuntiin. Kasvattimäärän kasvaessa on toki ollut pakko todeta, että aika on rajallista ja erikseen jokaiselta kasvatinomistajalta ei ehdi enää kuulumisia kyselemään. Joskus omatunto kolkuttaa, mutta onneksi on esimerkiksi Facebook ja ehkä tämä bloggaaminenkin helpottaa. Yhteydenpidossa tyypillisesti korostuvat ne koiran kasvuvuodet ja näin kasvattajana viimeisimpiin pentueisiin kiinnittää huomiota eniten, mutta toivottavasti jokaiselle kasvatinomistajalla on fiilis, että ihan milloin vaan voi kysyä apua. Ja toisaalta ne kuvat ja kuulumiset ilahduttavat joka ikinen kerta, vaikken niiden perään ehdikään kyselemään. 

Se, että ahdistelen vaikeilla kysymyksillä jo pennunostajaehdokkaita, ei ole tahallista kiusantekoa. Kyse ei ole siitä, että haluan urkkia tai arvostella kenenkään koiranpitoa. Kyse on halusta tietää ja tuntea, mitä on saanut aikaan. Kyse on halusta oppia ja kehittyä. Ja etenkin alussa kyse on halusta varmistaa, että sillä alkujaan pienellä hauraalla parin sadan gramman elämänihmeellä on elämässään kaikki hyvin. <3

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Terveys edellä



Asia numero yksi. Terveys. Siitä ei pääse mihinkään, että lähtökohtaisesti onnellisia koiria kasvatetaan kasvattamalla terveitä koiria. Kasvatuksen näkökulmasta terveysasioita on toki painotukseltaan erilaisia - perinnölliset viat vaativat erityistä huomiota. Toisaalta jonkin vaivan perinnöllisyys ei toki ole täysin varmaa ja silloin tutkin ja punnitsen paljon sitä, miten kivuliaasta vaivasta on kyse. Jotkin kosmeettiset viatkin voivat viedä pois jalostuksesta, mutta ne eivät onneksi koiralle itselleen aiheuta harmia. 

Luustoa voidaan tutkia suhteellisen tarkasti röntgentutkimuksilla ja viimeistään nyt kun shibat ovat mukana PEVISA:ssa, näiden vaivojen perinnöllisyydestä saadaan yhä paremmin tietoja ja tilastoja. Siitä on toivoakseni apua koko rodun terveelle tulevaisuudelle. Ilokseni Tiukun toisen pentueen molempien poikien, Xavin ja Akiran, terveystulokset luuston suhteen ovat erinomaiset!

Mirai No Shishi Taitei "Xavi"
Lonkat A/A, kyynärät 0/0, polvet 0/0. Silmät tutkitaan myöhemmin.

Mirai No Shishi Kingu "Akira"
Lonkat B/B, kyynärät 0/0, polvet 0/0. Silmät tutkitaan myöhemmin.


Silmävaivat ilmenevät tyypillisesti vasta vähän myöhemmällä iällä, joten ensimmäisen silmätutkimuksen kanssa voi mielestäni hyvin odottaa 3-4 ikävuoteen jos koiraa ei olla käyttämässä jalostuksessa. Polvitulokset ovat voimassa kaksi vuotta, jonka jälkeen polvet kannattaa tutkia uudestaan. Vähän vaikuttaa siltä, että polvivaivat shiboilla(kin) tulevat ilmi vasta myöhemmällä iällä ja tästä on tietoa olltu huonosti saatavilla, koska uusintatutkimuksia harvoin tehdään ja vaiva ei aina näy helposti ulospäin. Toivottavasti PEVISA:n myötä kuitenkin meillä on tietoa jatkossa tälläkin saralla enemmän. 

Sekä Xavi että Akira kastroitiin tutkimusten yhteydessä, Xavi piilokiveksen vuoksi ja Akira puolestaan toistuvien virtsatietulehduksien takia. Sääli, mutta joskus kastrointi on parasta ongelmien ennaltaehkäisemiseksi. Kaikki mahdolliset peukut pystyssä, että reippaiden veljeksien siskosta Kirasta olisi suvunjatkajaksi. Ulkonäkö ja luonne ainakin ovat kohdallaan. :)


Lisää terveystutkimuksia kasvateilleni on tulossa siis tänä keväänä ja suunnitelmissa on omatkin koirat käyttää silmä- ja polvitutkimuksissa uudestaan. Sijoitustyttöjen Kiran ja Navin tuloksista riippuen katsotaan, pääsenkö suunnittelemaan vuoden jälkimmäiselle puolikkaalle seuraavaa Mirai No -pentuetta. Kaikille kyselijöille tässä siis samalla tiedoksi, että vielä ei oikein ole ajankohtaisia pentusuunnitelmia vaan suunnitelmat muhivat odotustilassa tovin.


Bloggauksen kuvituksen virkaa toimittaa pohjoisenpoika Akira, kiitos kuvista Eve! :)

Asia kerrallaan

Heissan taas pienen tauon jälkeen. Tämä mun bloggaaminen on kummallista siinä mielessä, että mitä pidemmäksi tauko venyy, sitä enemmän kasvaa paine saada kasattua kaikki mahdollinen siinä välillä tapahtunut seuraavaan blogikirjoitukseen. Tuo ajattelumalli johtaa siihen, että kirjoittamiseen ei ikinä tunnu löytyvän sopivaa aikaa, koska kerrottavaa olisi niin valtavasti. Nyt kun erillisiä www-sivujakaan ei enää ole, haaveilen aktiivisesta blogista, joka yhdistäisi koira-arjen sattumukset ja kasvatukselliset uutiset sulassa sovussa, mutta edelleen sorrun siihen, että kasaan asioita ja kuvittelen blogikirjoituksen vaativan aikaa tuntitolkulla. Oikeasti kun kirjoittaa yhdestä asiasta kerrallaan, bloggaaminen on nopeaa ja lukijoillekin antoisampaa. Työkseni koulutan nykyään sen verran jo (yritys)bloggaamisenkin tiimoilta, että ärsyttää ihan, kun ei omia suosituksiaan saa itse toteutumaan.

No, koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa, joten julistan tässä nyt, että helmikuu on varmasti kirjoitustahdiltaan aktiivisin kuukausi aikoihin. Katotaan kuinka naisen käy.


Se on muuten selvästi kevät tulossa! Aurinkolasimallina Navi the Cool Shiba, joka palasi "etelänlomalta" kotiin Lahteen tammikuun alkupuolella.