Parhaassa iässä

Arvatkaapa mitä? Kohta on tiedossa pentujuttuja. Ja paljon lisää pentujuttuja. Pentukuvia, pennuntuoksua, pentulaatikon elämää. Jee!

Ennen sitä ehditään kuitenkin puhua vähän mummo- ja pappakoirista. Niihin koko koiranomistajuus mun mielestä kulminoituu - elämä rullaa eteenpäin milloin mihinkin suuntaan, mutta oma koira kasvaa ja kulkee mukana. Ensin pienestä pennusta kasvaa riiviömäinen juniori, sitten pikkuhiljaa aikuinen. Lopulta korvien takaa alkaa karva vähän harmaantumaan ja saattaa vauhtikin (vähän) tasaantua. Yhteiset rutiinit nitovat yhteen ja luottamus kasvaa. Ei ole mitään parempaa, kuin oma aikuinen koira, joka toimii kuin ajatus. Oma koira, jonka eleistä ja kujeista suunnilleen tietää, mitä on milloinkin tuloillaan. Ihmisen paras ystävä, parhaassa iässä päivä toisensa jälkeen.

Tiuku täyttää syksyllä 8 vuotta ja tuntuu ihan uskomattomalta, että siitä oon niin kauan kun pikkupirpana tuli laivalla Ruotsista ja mun mukana Vaasaan asumaan. Tiukun kanssa on sattunut ja tapahtunut, ja tänäänkin pitkän aamulenkin päätteeksi rouva aiheutti hieman sydämentykytyksiä kiskaistessaan itsensä hihnan kanssa vapaaksi hepulin huumassa. (Kyseessähän oli vasta kyseisen lenkin kolmas hepuli.) 

Mulla ei tietenkään ollut mitään herkkuja mukana, ja Tiukun virnistävästä ilmeestä näki, että ihan heti ei ole kiire takaisin hallintaan. Autot ja ratikka huristi ihan lähistöllä puiston reunalla, ja hetken sain mielessäni miettiä, että voi tuota tolloa koiraa taas. Tiukua kun ei paljon liikenne tai liukkaudet huoleta kun hepuli on tuloillaan. Lopulta tilanne ratkesi: Tiuku ei lähtenyt karkuun kun menin sitä hakemaan. Pari ohikulkijaa rouva ehti kuitenkin haukkua ja Helmi piti ensin viedä sivummalle puuhun kiinni. Tiuku nimittäin osoitti pyllynheilutuseleitä jo kaukaa, kun vähänkin lähdin lähestymään Helmi mukanani Tiukua kohti. Onneksi vireän rouvan jekut ovat jo tuttuja, joten selvisin säikähdyksellä ja hetken kiinnioton taktiikkatuumailulla. 

Aiheeseen liittyen haluaisin myös heittää kaikille blogin lukijoille haasteen: Käykäähän osallistumassa lemmikin arvokkaaseen ikääntymiseen liittyvään kuvaparikisaan osoitteessa lemmikinkotiapteekki.fi. Mulla on oma lehmä ojassa, kun olen ko. kampanjassa työni puolesta mukana, mutta ei se silti muuta sitä, että sydän sulaa, kun selailee noita osallistuneita kuvia. Jotenkin vaan niin sympaattista nähdä kuvin, miten lemmikki on muuttunut pienestä isoksi, mutta persoona pysyy mukana. 

Tiuku 10vko ja Tiuku 5v. 

 

Tältä päivältä ois varmasti saanut kolmannen vastaavan samanlaisen otoksen. ;)