Blaah

Kira <3

Kasvattamisen kohokohtia ei varsinasesti ole, kun jostain aavistelemattomasti pomppii ihan uudenlaisia terveysvaivoja. Tiukun tytär Kira on nimittäin kasvanut nätiksi nuoreksi shibaksi ja sai muuten varsin kivat tulokset terveystutkimuksissakin (lonkat B/B, polvet 0/0, silmät terveet), mutta kyynärät paukahtivat Kennelliiton arviolla tulokseen 2/2. Eläinlääkärikin jo näki nilverikon ja kyseli, onko koira kovasti jo ontunut... Mitään näkyviä oireita ei onneksi ole ollut ja nyt ennaltaehkäiseminen voidaan aloittaa ajoissa, mutta ikävä juttu ainakin pentuhaaveiden kannalta. Katsoin parhaaksi luovuttaa Kiran sijoituskotinsa Heinin ja Ernon omistukseen, eipä tuolla diagnoosilla mun mielestä kauheasti jää pohdiskelun varaa noin jalostukselliselta kannalta. Liian iso riski periytymiseen, siitäkin huolimatta että suvussa tiedossa ei ole samaa vaivaa ja ihana koira Kira onkin.

Kyynärniveldysplasiaa ei shiboilla kovinkaan paljon Suomessa ole tavattu, joskin kyynäriä on tutkittukin jonkin verran vähemmän kuin lonkkia. Ennen Kiraa kolmella shiballa on todettu kakkosen kyynärät, pahinta astetta eli kolmosta ei vielä yhdelläkään shiballa. Ulkomailla (esim. Ruotsissa ja Norjassa) kyynärtuloksista löytyy joitakin huomautuksia, mutta siellä tutkiminen on vielä vähäisempää, muusta maailmasta puhumattakaan. Tarkkana kyynärien kanssa saisi olla, sillä leikkauskaan ei kyynärien nivelrikosta pelasta. Isommilla/raskaammilla koirilla huono kyynärtulos on jopa niin kivulias vaiva, että se voi pakottaa koiran ennenaikaiseen lopettamiseen jos kipulääkkeistäkään ei ole apua. Yksi röntgenkuva ei tosin paljasta ihan koko totuutta, kustannuksiltaan noin 500 € kieppeillä liikkuva CT-tutkimus voisi varmemmin paljastaa, onko ongelma kyynärän luustossa kovinkin syvällä. Ilmeisesti tästä "rösöisyyden syvyydestä" myös paljon riippuu, kipuileeko koira vai ei. Kiran tilanteessa ei kuitenkaan onneksi ole syytä hätääntyä: koiran pitämisellä hoikassa ja hyvässä kunnossa, nivelvalmisteiden käytön aloittaminsella ja rasittavien harrastusten karsimisella päästään luultavasti niin pitkälle, että Kira saa elää ihan terveen koiran elämää mummokoiraksi asti. 

Kira oli parisen viikkoa sitten täällä Helsingissä hoidossa vajaan viikon ja jopa Helmi heltyi vähän väliä selälleen asti alistuvalle pikku-Tiukulle varsin nopeasti. Päivän verran meni Kiralle totutellessa kummalliseen ympäristöön ja eka yö meni aika visusti keittiön pöydän alta kurkkien, mutta kyllä se siitä sitten lähti. Oikeastaan Helmistä ja Kirasta tuli erinomaisen hyvää pataa. Lähtiessäkin piti ottaa vielä loppupainit, olkkarin matolla oli selvästi paras paikka ottaa naisesta mittaa. Voi sitä melun määrää kun kaksi shibaa röhkii ja röhisee.. :D