Päivä Nukan elämää

Nuka täällä moi! Arvatkaa mitä? Mä pääsin tarinoimaan tänne mun päivästä! Mun elämä on välillä tosi hektistä (ainakin maman mukaan), niin eihän näin meheviä juttuja voi jättää kirjoittamatta!

Elämä täällä Kuopiossa on rullannut tosi hyvin. Niin, mähän siis asustan täällä kalakukkojen keskellä ja savolaisia kyttää joka nurkalla. Mut ei sillä niin väliä, koska mä tuun tosi hyvin kaikkien kanssa toimeen ja rrrrakastan ihmisiä!

Nyt viimeaikoina mä oon kehitellyt itselleni pari uutta harrastusta: kivien syömisen ja omituisille asioille puhisemisen. Näitä mama ei vaan tajuu, mutta musta tuntuu ettei se edes yritä. Kyllä musta ainakin on tosi jees pyöritellä pieniä kiven murikoita suussa ja tuhahdella pimeään metsään lenkeillä! Myös kummalliset lenkkeilijät on puhisemisen arvoisia, mut mama se vaan paahtaa eteenpäin eikä edes korvaansa lotkauta, vaikka mä yritän kertoo sille että toi on tosi epäilyttävä kaveri! Ilmeisesti se sai jotenkin tarpeekseen mun puhinoista, koska eilen me lähdettiin katselemaan ihmisiä pitkästä aikaa torille. Siellä mä en kerennyt puhista kaikille, kun oli niin paljon väkeä, mutta se ei oikeastaan haitannut! Me käytiin myös Mustissa ja Mirrissä hakemassa mulle sellainen kuminen rengaslelu, kun mä kuulema käytän ihan liikaa näitä naskaleitani. Mama pohtii, onkohan mun tekarit jo lähdössä irti, mutta mä en kyllä tiedä mitä toi tarkoittaa. Hirveästi mun kyllä silti tekee mieli purra jotain, lemppari on tällä hetkellä jäisten naudanmahapullien järsiminen!

Niin, siihen kaupunkireissuun palatakseni. Mä oon tiiättekö hirmu hyvä matkakaveri! Oon ihan lungisti aina autossa (kai te nyt muistatte, että mun koodinimi on Lötkis?), paitsi silloin kun autosta kuuluu kova ääni. Se kova ääni tulee maman mukaan siitä, kun me ollaan menossa Kuopion moottoritielle. Sillon mä oon aina varma, että mama tapattaa meidät molemmat, niin parempi nousta tähystämään hetkeksi ikkunasta ulos, ettei vaan tapahdu mitään kamalaa.

Kaupunkireissun jälkeen me käytiin koirapuistossa keppiä nakkelemassa. Niin, mä oon korkannut nyt koirapuistotkin! En tajuu, miksen mä päässyt sinne heti kun muutin Kuopioon. Nyt me ollaan kuitenkin käyty siellä ja oon saanut pari leikkikaveriakin!

Äsken mä koin taas jotain hyvin jännää. Me nimittäin mentiin autolla sellaisille pentutreffeille! Mä olin vähän hämmentynyt, kun siellä oli niin paljon muitakin nelijalkaisia. Mä olin 5-10 kiloisten ryhmässä (painan muuten vajaa 6 kg, pelkkää lihasta, eikun...) ja mua jänskätti kyllä vähäsen. Tiiättekö, mä oon vähän sellaista hitaasti syttyvää tyyppiä: mua ei kiinnosta yhtään juosta päätäpahkaa hirmuisen tohinan keskelle, vaan mä tarviin hetken aikaa sopeutua tollasiin juttuihin. Mama sano että se on ihan okei. Sitä ei kuulema haittaa, etten mä oo juoksemassa päättömänä kanana pitkin kyliä.

Tuolla treffeillä mä tutkailin ensin sellaisen penkin päällä maman kanssa tilannetta. Se ei hyssytellyt mua, joten mä tajusin, ettei oo mitään hätää. Kaverit kävi aina morjestaa mua siinä lähellä, mut mä härpin niitä vähän tassulla. Eiks ne tajuu, et mä oon shiba a.k.a maailmannapa, ei mua tolleen lähennellä! Kyl mä sit lämpenin niille ja menin niiden kaa leikkimään, oli muuten tosi kivaa! Me painittiin yhden sammarin kanssa ihan olan takaa, se oli huippu! Mama on suunnitellut mulle treffejä muidenkin pentujen kanssa, vaikka oonhan mä toki aikaisemminkin nähnyt monenlaisia koiria. Sellaiset kovaääniset mua vähän epäilyttää: miksei ne osaa olla hiljaa?! Mä en kuulema edes tiedä, mitä räkyttäminen on, eikä mama suostu kertomaan mulle, etten joutuisi pahoille teille. Kummallista!

Nyt se on jo hätistelemässä mua tästä tietokonetuolilta, tästä ei kuulema sais tulla liian pitkä. Ehkä mä tuun tarinoimaan teille toistekin mun touhuista! Pitäkäähän toverit kippurat korkeella ja tunnelma katossa, mä painun nyt pörrölankamatolle uneksimaan leikkikamuista!

Tsau!

Kuvat: Sara Tikkanen

Nuka aka Mirai No Sorairo 4,5 kk