Pörri VSP Jyväskylässä

Jee! Mirai No Aidoru Idai eli Helmin poika Pörri-Pörtsä-Pörpelö, otti omistajansa Marin kanssa hienon tuloksen Jyväskylän kansainvälisestä näyttelystä pari viikkoa sitten. Ekasta nuorten luokan esiintymisestä napsahti erinomainen ja SA, ja lopulta Pörri oli vielä paras uros ja ä VSP :) Pörrin plakkariin tippui näin SERT ja CACIB tuomari Schogol Georgen arvostelussa. 

Nyt kaikki Helmin kolme lapsosta odottelevat oikeastaan enää kahden vuoden ikää, jotta valionarvon viimeistely on mahdollista.

Piri ja Pörri, kuva Mari Heikkinen

Pörtsä ei ole turha poika kotonakaan, kuten kuvasta näkyy ;)

Päivä Nukan elämää

Nuka täällä moi! Arvatkaa mitä? Mä pääsin tarinoimaan tänne mun päivästä! Mun elämä on välillä tosi hektistä (ainakin maman mukaan), niin eihän näin meheviä juttuja voi jättää kirjoittamatta!

Elämä täällä Kuopiossa on rullannut tosi hyvin. Niin, mähän siis asustan täällä kalakukkojen keskellä ja savolaisia kyttää joka nurkalla. Mut ei sillä niin väliä, koska mä tuun tosi hyvin kaikkien kanssa toimeen ja rrrrakastan ihmisiä!

Nyt viimeaikoina mä oon kehitellyt itselleni pari uutta harrastusta: kivien syömisen ja omituisille asioille puhisemisen. Näitä mama ei vaan tajuu, mutta musta tuntuu ettei se edes yritä. Kyllä musta ainakin on tosi jees pyöritellä pieniä kiven murikoita suussa ja tuhahdella pimeään metsään lenkeillä! Myös kummalliset lenkkeilijät on puhisemisen arvoisia, mut mama se vaan paahtaa eteenpäin eikä edes korvaansa lotkauta, vaikka mä yritän kertoo sille että toi on tosi epäilyttävä kaveri! Ilmeisesti se sai jotenkin tarpeekseen mun puhinoista, koska eilen me lähdettiin katselemaan ihmisiä pitkästä aikaa torille. Siellä mä en kerennyt puhista kaikille, kun oli niin paljon väkeä, mutta se ei oikeastaan haitannut! Me käytiin myös Mustissa ja Mirrissä hakemassa mulle sellainen kuminen rengaslelu, kun mä kuulema käytän ihan liikaa näitä naskaleitani. Mama pohtii, onkohan mun tekarit jo lähdössä irti, mutta mä en kyllä tiedä mitä toi tarkoittaa. Hirveästi mun kyllä silti tekee mieli purra jotain, lemppari on tällä hetkellä jäisten naudanmahapullien järsiminen!

Niin, siihen kaupunkireissuun palatakseni. Mä oon tiiättekö hirmu hyvä matkakaveri! Oon ihan lungisti aina autossa (kai te nyt muistatte, että mun koodinimi on Lötkis?), paitsi silloin kun autosta kuuluu kova ääni. Se kova ääni tulee maman mukaan siitä, kun me ollaan menossa Kuopion moottoritielle. Sillon mä oon aina varma, että mama tapattaa meidät molemmat, niin parempi nousta tähystämään hetkeksi ikkunasta ulos, ettei vaan tapahdu mitään kamalaa.

Kaupunkireissun jälkeen me käytiin koirapuistossa keppiä nakkelemassa. Niin, mä oon korkannut nyt koirapuistotkin! En tajuu, miksen mä päässyt sinne heti kun muutin Kuopioon. Nyt me ollaan kuitenkin käyty siellä ja oon saanut pari leikkikaveriakin!

Äsken mä koin taas jotain hyvin jännää. Me nimittäin mentiin autolla sellaisille pentutreffeille! Mä olin vähän hämmentynyt, kun siellä oli niin paljon muitakin nelijalkaisia. Mä olin 5-10 kiloisten ryhmässä (painan muuten vajaa 6 kg, pelkkää lihasta, eikun...) ja mua jänskätti kyllä vähäsen. Tiiättekö, mä oon vähän sellaista hitaasti syttyvää tyyppiä: mua ei kiinnosta yhtään juosta päätäpahkaa hirmuisen tohinan keskelle, vaan mä tarviin hetken aikaa sopeutua tollasiin juttuihin. Mama sano että se on ihan okei. Sitä ei kuulema haittaa, etten mä oo juoksemassa päättömänä kanana pitkin kyliä.

Tuolla treffeillä mä tutkailin ensin sellaisen penkin päällä maman kanssa tilannetta. Se ei hyssytellyt mua, joten mä tajusin, ettei oo mitään hätää. Kaverit kävi aina morjestaa mua siinä lähellä, mut mä härpin niitä vähän tassulla. Eiks ne tajuu, et mä oon shiba a.k.a maailmannapa, ei mua tolleen lähennellä! Kyl mä sit lämpenin niille ja menin niiden kaa leikkimään, oli muuten tosi kivaa! Me painittiin yhden sammarin kanssa ihan olan takaa, se oli huippu! Mama on suunnitellut mulle treffejä muidenkin pentujen kanssa, vaikka oonhan mä toki aikaisemminkin nähnyt monenlaisia koiria. Sellaiset kovaääniset mua vähän epäilyttää: miksei ne osaa olla hiljaa?! Mä en kuulema edes tiedä, mitä räkyttäminen on, eikä mama suostu kertomaan mulle, etten joutuisi pahoille teille. Kummallista!

Nyt se on jo hätistelemässä mua tästä tietokonetuolilta, tästä ei kuulema sais tulla liian pitkä. Ehkä mä tuun tarinoimaan teille toistekin mun touhuista! Pitäkäähän toverit kippurat korkeella ja tunnelma katossa, mä painun nyt pörrölankamatolle uneksimaan leikkikamuista!

Tsau!

Kuvat: Sara Tikkanen

Nuka aka Mirai No Sorairo 4,5 kk

Kiihdyttelyä syysauringossa

Ikää viisi viikkoa ja vauhti kiihtyy :)

Ensimmäinen ulkoilu

Viikko sitten pojat täyttivät neljä viikkoa ja kunhan lauantaina ensin Toffeen tuleva perhe oli ehtinyt käydä ihastelemassa veljeskaksikkoa, sitten isänpäiväsunnuntaina oli hyvä hetki lähteä tutustumaan suureen ulkomaailmaan ensimmäistä kertaa. Laku ja Toffee ovat varsin mutkattomia poikia ja pihalla lähtivät liikkeelle pitkälti niin rohkeina ja reippaina kuin odotinkin. Tiukukin oli mukana ulkoilemassa. 

Hohhoijaa, tää aitaus on jo nähty!

Hampaat on tehty käytettäväksi, sanoo Toffee.

Uninurkka

Moimoimoi, joko pääsee pois?

Ai ei vielä? Syön sitten tämän!

Joko saa avata silmät?

Jiihaa, täällä ollaan!

Tullaan, tullaan!

Ulkona on aarteita

 

1kk potretit, aika velikultia :)

Vielä väsy tulee aika äkkiä. Kroohpyyh ja unia!

Tapaus varvasanomalia eli lyhytvarpaisuus

Suzu 12vko. Lyhyempi varvas
kuvassa vasemmalla, etutassun uloin varvas.

Tärkeä osa koirankasvattajuutta on ymmärtää ja hyväksyä, että toisinaan kasvateilla ilmenee odottamattomia vikoja ja sairauksia, jotka vaativat luopumaan jalostussuunnitelmista. Meidän kesän S-pentueen ainoalla tytöllä, Suzulla, ilmeni nimittäin varvasanomalia eli lyhytvarapaisuus oikean etujalan uloimmassa varpaassa. Varvasanomalia on harvinainen – onneksi lähinnä kosmeettinen - vika, jossa koiran kaikki varpaat eivät ole yhtä pitkiä vaan yhdessä tai useammassa varpaassa joku nivelistä ei kehity normaalisti. Tyypillisesti yksi nivelväli on tavallista lyhyempi ja näin ollen myös varvas itsessään jää poikkeavan lyhyeksi. Vika tulee selvemmin esiin luovutusiän jälkeen pennun kasvaessa, Suzulla noin 10-11 viikon iässä. Kun tietää tapauksia, vian voi bongata jo hieman aiemmin - tosin jotain kertonee se, ettei eläinlääkäri 12 viikkoisrokotuksessa vikaa ollut huomannut tassujen tutkimisesta huolimatta, vaikka itse olin puolta viikkoa aiemmin Suzua moikkaamassa käydessä nähnyt selvästi, mistä täytyy olla nyt kyse. Googlailemalla esimerkiksi hakusanoilla short toe anomalia tai shiba short toe.

Shibojen JTO:ssa eli jalostuksen tavoiteohjelmassa aiheesta kirjoitetaan näin:

Varvasanomalia on perinnöllinen. Periytymistapa ei ole tiedossa, mutta on viitteitä siitä, että anomalia voisi olla dominoivasti periytyvä. Ongelmaa esiintyy myös muilla roduilla.

Varvasanomaliassa yleensä eturaajan/eturaajojen uloin/uloimmat varpaat surkastuvat nuorena. Viallinen varvas on tassunpohjaa katsottaessa selvästi muita lyhyempi ja siitä saattaa puuttua yksi nivelväli. Sitä ei tule sekoittaa yhteenkasvaneisiin tai siltä näyttäviin anturoihin. Pikkupennulla ei anomalia välttämättä ole vielä havaittavissa, vaan puhkeaa n. 4-6 kk iässä. Anomalia voi esiintyä myös takaraajoissa ja myös muissa kuin ulommaisissa varpaissa. Anomalia saattaa altistaa koiran nivelrikolle, mistä syystä se kuuluu rodussa vastustettaviin vikoihin. (Lähde: Suomen Kääpiösnautserikerhon nettisivut) 

Tavoite: Kartoittaa tietoa rodussa esiintyvistä varvasanomaliatapauksista.
Suositus: Koiraa, jolla on varvasanomalia, ei tule käyttää jalostukseen.

Shiboilla varvasanomaliatapauksia on tiedossani Suomessa kaksi. Tämän lisäksi olen kerännyt pari vuotta sitten listaa tietämästäni varvasanomaliatapauksista maailmalta ja näin olen löyttänyt tapauksia yhteensä yhdeksän (mm. USA, Saksa, Ruotsi). Suzu on nyt kymmenes tietämäni tapaus ja ei sukua kenellekään edellisistä, joten suurena yllätyksenä tämä vika tuli.

Hyvä uutinen on, että lyhytvarpainen koira (kuvavertailujen perusteella vaikuttaa minusta vielä siltä, että Suzun varvas ei olisi mitenkään lyhyimmästä päästä niitä, joilla vika on) voi elää ihan normaalia elämää. Kevyillä koirilla on pitkälti kosmeettisesta viasta. Jalostuksen kannalta vika on kuitenkin poissulkeva, sillä erilaiset poikkeamat luustossa ovat aina siinä mielessä huolestuttavia, että mikäli ne ”siirtyvät” esimerkiksi selkärankaan, ongelmat konkretisoituvat koirayksilön elämässä nopeasti.

Ajatuksenani on, että Suzun tassu röntgenkuvataan sitten aikuisena, jotta nähdään miltä lyhyemmän varpaan nivelet näyttävät. Vaikka sijoitussopimus puretaan ja harrastuksista näyttelyt ehkä jäävät vähän vähemmälle, Suzu jatkaa onnellista elämäänsä Naantalissa perheensä huomassa ja tulee varmaan vierailemaan jatkossa myös Mynämäen shibatreeneissä, jossa pari viikkoa sitten yhdessä jo treenailtiin. Reipas tyttö Suzu ekoissa treeneissään olikin, agilityputkesta tuli hetkessä superhauska, puomilla kiipeilyn alkeet opittiin tosi äkkiä! Luoksetuloharjoitukset ihmiseltä toiselle menivät häntä viuhuen onnellisina makupaloja maiskutellen. Mahtava pentu!

Pennut tasan 3 viikkoa

Kaunistakin kauniimpi Aata. Huomatkaa uhrautuva jalan jännittäminen.

Kasvattajalle kerrotaan aina parhaat salaisuudet.

Moi! Mä oon Toffee.

Ja mä oon Laku, hurmasin mun uuden perheen tänään.

Äidin tarkan silmän alla tietysti.

Jos kuvaisit minuakin? T: Aata

Lakupötkö nukahti tulevan omistajan sylkkyyn

Mutta kun pennut nukkuivat..

..Aata otti huomion mielellään vastaan.

Uusia taitoja on opittu! Mm. takajalalla rapsuttaminen.

Ja kattokaa miten hienosti osataan jo istuakin - silloin kun ei nukuta.

Nukkuminen mamman kaikussa on kyllä ykkösjuttu.

..mammankin mielestä.

Nassut vastakkain kelpaa niinkin.

Mutta ihan koko aikaa ei enää nukuta!

Kolmen viikon poseeraus. Aika taitavia poikia.

Se on helppoo kun on niin komee!